Merituulivoima on Suomen seuraava teollinen menestystarina, osa I

Suomen merituulivoimapotentiaali on vahva, ja Orpon hallitusohjelma vuonna 2023 antoi alalle myönteisen lähtölaukauksen. Toimintaympäristön muutokset ovat kuitenkin tuoneet esiin tarpeen uusille toimintamalleille ja markkinaehtoisille ratkaisuille. Suomen erityispiirteet – kuten suotuisat tuuliolosuhteet, maltilliset vesisyvyydet ja vähäsuolainen meri – tukevat teknistä toteutettavuutta, mutta talviolosuhteet ja vaihtelevat pohjaolosuhteet edellyttävät investointien riskienhallintaa.

Toimintaympäristö vaatii kehittämistä

Orpon hallitusohjelman kirjauksissa vuonna 2023 oli merituulivoiman toimialaa positiivisella viestillä herätteleviä kirjauksia. Orpon hallitus on asettanut tavoitteeksi ”määrittää kunniahimoisen tavoitteen merituulivoiman kapasiteetille vuonna 2035 ja luoda Suomelle kilpailuedun suhteessa Itämeren maihin”. Kun tarkastellaan käynnissä olevaa hallituskautta, monia toimialalle tärkeitä asioita onkin saatu liikkeelle.  

Hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut merkittävästi. Valtio pysäytti hyvin käynnistyneen yritysvetoisen hankekehityksen talousvyöhykkeellä ja käynnissä olleet selvitykset hankealueilla ovat jääneet odottamaan kilpailutusmallin valmistumista ja kilpailutusta. Samalla monet kansainväliset yritykset ovat siirtäneet katseensa muihin markkinoihin, mikä ei suinkaan ollut positiivista Suomen hankekehitysolosuhteiden kannalta. Ruotsi sen sijaan antoi jatkaa hankekehitystä talousvyöhykkeellä, vaikka samanaikaisesti kehittää omaa kilpailutusmalliaan.

Kun lähdetään suunnittelemaan merituulivoimaa tietylle markkinalle ja alueelle, hankekehittäjä tarkastelee alueiden sekä fyysisiä- että markkinaolosuhteita. Tässä kaksiosaisessa artikkelisarjassa keskitymme markkinaolosuhteisiin Suomessa, jotka joko parhaimmillaan mahdollistavat uuden toimialan syntymisen Suomeen, tai pahimmillaan estävät potentiaalin toteutumisen.

Suomi tarvitsee merituulivoimaa

Fingrid arvioi, että Suomen sähkönkulutus kaksinkertaistuu seuraavan vuosikymmenen aikana. Tämän tarpeen täyttämiseksi tarvitaan useaa eri energianlähdettä hyödyntävä järjestelmä, jonka osana merituulivoimalla on keskeinen rooli. Merituulivoima monipuolistaa energiajärjestelmää, vahvistaa huoltovarmuutta ja tukee teollisuuden päästövähennyksiä. Tulevaisuuden voimakkaasti vaihtelevaan sääriippuvaiseen energiantuotantoon merituulivoima voisi tuoda välimuodon, jonka tuotantoprofiili sopisi tasapainottamaan sähköntuotantoa paremmin kuin muut uusiutuvat vaihtoehdot.

Merituulivoima tarjoaa strategisen mahdollisuuden rakentaa uusia vientivetoisia teollisuudenaloja erityisesti länsirannikolla ja vahvistaa energiaomavaraisuutta. Investoinnit vihreään vetyyn, sähköistettyyn teollisuuteen ja datakeskuksiin sekä kuluttavat sähköä että mahdollistavat uuden sähköntuotannon. Ilman niitä Suomen energiasiirtymä ei voi skaalautua tai tukea pitkäaikaista kansallista kasvua.

Merituulivoima mahdollistaa suuren mittakaavan päästöttömän sähkön tuotannon ilman maankäyttökonflikteja. Merituulivoima lisää työvoiman kysyntää suoraan ja välillisesti erityisesti länsirannikolla. Suoria työpaikkoja muodostuu satamissa ja merioperaatioissa. Välillisesti työvoiman tarve lisääntyy esimerkiksi majoitus- ja ravintolakapasiteetin kysynnän lisääntymisen myötä. Merituulivoiman rakentaminen tukee myös Suomen meriteollisuuden jo nyt vahvaa esiinmarssia, luoden uusia mahdollisuuksia alan uusille ja vanhoille toimijoille.

Useat Euroopan maat ovat asettaneet kapasiteettitavoitteita (GW) merituulivoimalle. Tämä luo näkymää investoreille poliittisesta tahtotilasta pitkällä aikavälillä. On erinomaista, että Suomi ensimmäistä kertaa hallituksen energia- ja ilmastostrategian luonnoksessa on tuonut esiin numeerisia tavoitteita merituulivoimalle. Tosin luvut on ilmaistu valtion mahdollistamana kapasiteettina eikä varsinaisina tavoitelukuina (12 GW 2040 mennessä, 20 GW 2050 mennessä). On tärkeää, että kapasiteettitavoitteet säilyvät myös strategian lopullisessa versiossa tai kunnianhimoa jopa lisätään edellä mainituista. Suomen uusiutuvien alkuvuonna 2025 julkaisemat tavoitteet ovat strategialuonnosta hieman korkeammat: 16 GW 2040, 24 GW 2045.

Riskinjakomekanismit vauhdittavat vihreää siirtymää

Ukrainan sodan alkamisen jälkeen eurooppalaisten projektien kustannukset ovat nousseet 30-40 prosenttia. Ennen sotaa etenkin Pohjanmeren markkinoilla saavutettiin merkittäviä hyötyjä kustannustehokkuudessa ja merituulivoimasta voitiin puhua markkinaehtoisesti toteutuvana energiantuotantomuotona. Sodan myötä epävarmuudet markkinoilla ovat lisääntyneet ja investointiriskiä ovat kasvattaneet mm. raaka-aineiden hinnannousu, rahoituskustannusten nousu, puutteelliset riskinjakomekanismit, sääntely- ja verkkoriskit sekä sähköistymisen hitaasta etenemisestä johtuva markkinakysynnän epävarmuus.

Suomessa kantaverkkoyhtiö Fingridin toimivalta ei toistaiseksi ulotu merialueille. Merituulivoiman vakiintuneemmilla markkinoilla – kuten Alankomaissa, Saksassa, Tanskassa, Ranskassa – kantaverkkoyhtiö rakentaa kantaverkkoyhteyden merelle ja vastaa sen kytkennästä. Tämä malli on käytännössä valtion koordinoima ja joko osin tai kokonaan valtion rahoittama.

Merikaapelit ja merisähköasemat ovat strategisesti tärkeä osa kansallista energiahuoltoa. Ne muodostavat osan kriittistä infrastruktuuria, jonka merkitys korostuu sähköjärjestelmän siirtyessä kohti hajautetumpaa ja uusiutuvaan energiaan perustuvaa tuotantoa. Fingridin aktiivinen rooli merikaapeleiden ja merisähköasemien rakentamisessa ja omistamisessa varmistaisi, että ohjaus ja päätöksenteko säilyvät kansallisissa käsissä. Tämä on tärkeää huoltovarmuuden, kansallisen turvallisuuden ja energiapolitiikan johdonmukaisen toteuttamisen kannalta.

Huutokaupoilla eteenpäin

Uutta merituulivoimaa rakennetaan enenevässä määrin huutokauppamekanismien kautta. Ns. greenfield-projektit ovat vähenemään päin, kun markkinat kehittyvät. Myös EU on ottanut ohjaavan roolin uusiutuvan energian huutokaupoissa osana vihreän siirtymän edistämistä. Onnistuakseen merituulivoiman huutokauppojen on oltava taloudellisesti houkuttelevia sekä mukautettu markkinaolosuhteisiin, muuten on riski hankekehittäjien vetäytymiselle huutokaupasta tai jopa koko markkinalta. Sen vuoksi useat maat ovat päätymässä ns. kaksisuuntaiseen CfD-mekanismiin (Contract for Difference), jossa sähkön hinnan vaihtelusta johtuva riski jaetaan valtion ja hankekehittäjän kesken. Nykyiset riskit ovat liian suuret hankekehittäjien yksin kannettaviksi. CfD:t ja muut riskinjakojärjestelmät ovat olennaisia rahoituksen saamiseksi, rahoituksen hinnan kohtuullistamiseksi ja laajamittaisen käyttöönoton mahdollistamiseksi. Riskienjaon tulisi kuitenkin olla väliaikainen ratkaisu, joka auttaa vihreän siirtymän ja talouskasvun vauhdittamisessa.

Suomessakin tulisi arvioida, miten erilaisia riskinjakomekanismeja hyödyntämällä voitaisiin vähentää varhaisen vaiheen vihreän siirtymän hankkeiden riskejä ja luoda vakaampaa investointiympäristöä. Arviointi ei itsessään takaa pääoman virtaa, mutta se tukee politiikkapäätöksiä ja auttaa kehittämään toimintamalleja, jotka voivat tehdä laajamittaisesta käyttöönotosta mahdollista.

Merituulivoima tukee Suomen talouskasvua

Merituulivoimainvestointien mahdollistamiseksi Suomessa tarvitaan ennakoitavaa politiikkaa ja pitkäjänteisiä ratkaisuja. Olemme vasta vihreän siirtymän alussa. Siirtymää tukevien politiikkatoimien tulisi ulottua 15-20 vuoden aikajänteelle.

Merituulivoimahanke on kuin monimutkainen palapeli, jonka jokaisen osan tulee sopia paikalleen, jotta hanke toteutuu. Jotta suuren kokoluokan (~ 1 GW) merituulivoimahankkeet voivat toteutua Suomessa, tarvitsee merituulivoima kantaverkkoliitynnän merelle sekä varmuuden kantaverkkoliitynnästä ja vesiluvasta varhaisemmassa vaiheessa hankekehitystä. Ensimmäiset hankkeet luultavasti tarvitsevat myös valtiota jakamaan riskiä. Riskinjako voi liittyä sähkön hintaan tai se voi kohdistua myös teollisuuden tukemiseen energiasiirtymässä. Tavoitteena tulisi olla varmistaa, että vedyn tuotanto tai muu teollinen sähkönkäyttö pysyy kannattavana myös hintavaihteluiden aikana. Se luo ennakoitavuutta investoinneille vedyn tuotantoon ja muihin sähköintensiivisiin prosesseihin.

Merituulivoimamarkkinan kehittymisen näkökulmasta alueiden kilpailutusaikataulu olisi hyvä sovittaa yhteen muiden Euroopan maiden vastaavien kilpailutusten kanssa. Yritysten osallistuminen kilpailutuksiin edellyttää merkittäviä taloudellisia ja asiantuntijaresursseja. Mikäli samaan aikaan järjestetään kilpailutuksia alueilla, joilla olosuhteet tai markkinaedellytykset ovat suotuisammat, yritysten panostukset voivat siirtyä niihin maihin, mikä heikentää Suomen hankkeiden etenemistä.

Merituulivoima on nyt samassa asemassa kuin maatuulivoima oli kymmenen vuotta sitten – alkuinvestoinnit voivat tuntua suurilta, mutta ne luovat perustan teollisuudelle, joka maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. Kysymys ei ole enää siitä, onko meillä varaa tukea merituulivoimaa, vaan siitä, onko meillä varaa jäädä sivuun, kun muu Eurooppa rakentaa tulevaisuuden energiantuotantoa.