Teknologinen oppiminen laskenut tuulivoiman tuotantokustannuksia

Tuulivoiman maailmanlaajuinen tuotantokapasiteetti on kasvanut valtavasti muutaman viimeisen vuosikymmenen aikana. Useissa maissa, mukaan lukien Suomessa, tuulivoimaa on tuettu syöttötariffijärjestelmillä tai muilla tukijärjestelmillä. Tarvitseeko tuulivoima vielä tukea, vai onko se jo kannattavaa ilman?

Teknologisella oppimisella tarkoitetaan alun perin 1930-luvulla Yhdysvaltain lentokoneteollisuudessa havaittua ilmiötä, jossa uuden teknologian valmistuskustannukset laskevat tuotantomäärän kasvaessa. Myöhemmin teknologisen oppimisen vaikutus on havaittu lähes kaikilla teollisuuden aloilla. Uudet teknologiat ovat lähes aina vakiintuneita teknologioita kalliimpia, mutta oppiminen tekee niistä ajan myötä edullisempia. Oppimisen kautta teknologiasta tulee siten kilpailukykyisempää vakiintuneisiin teknologioihin verrattuna.

Teknologisella oppimiselle on suuri merkitys uusiutuvien energiateknologioiden yleistymisessä, koska niiden kustannukset on yleensä nähty liian korkeina vakiintuneisiin energiateknologioihin verrattuna. Eri maissa käytetyt tuulivoiman tukijärjestelmät ovat myös herättäneet runsaasti vastustusta, koska niiden rahoitus on yleensä julkista. Toisaalta tukijärjestelmillä voidaan edistää tuotantokapasiteetin kasvua tai rahoittaa tutkimus- ja kehitystyötä, jotka teknologisen oppimisen ansiosta laskevat kustannuksia. Kustannusten laskiessa tuulivoimasta tulee taloudellisesti kannattavampi teknologia.

Tuulivoiman oppiminen vauhdikasta

Tutkimusten mukaan tuulivoiman kustannukset ovat laskeneet huomattavasti teknologisen oppimisen seurauksena. Oppiminen on ollut tehokkainta sellaisissa maissa, joissa on käytetty julkisia tutkimus- ja kehitystukia tai tarjouskilpailuja uuden tuotantokapasiteetin kilpailuttamisessa. Syöttötariffijärjestelmät eri maissa ovat sen sijaan edistäneet tuulivoiman maantieteellistä leviämistä ja ovat siten kasvaneen tuotantokapasiteetin myötä vaikuttaneet välillisesti myös kustannusten laskuun. 1980-luvulta alkaen tuulivoiman tuotantokustannukset ovat maasta riippuen laskeneet noin 5–20 prosenttia aina, kun tuotantokapasiteetti on kaksinkertaistunut.

Kansainvälisen uusiutuvan energian järjestön (IRENA) mukaan maatuulivoiman keskimääräiset tuotantokustannukset puolittuivat vuosina 1995–2015. Yhdysvaltalainen rahoitusalalla toimiva Lazard Ltd taas laski, että uusien tuulivoimaloiden tuotantokustannukset laskivat 66 prosenttia vuosina 2009–2016.

Tärkein syy kustannusten laskuun oli teholtaan ja korkeudeltaan suurempien tuuliturbiinien yleistyminen. Suurempi teho on laskenut turbiinien yksikkökustannuksia, ja korkeammat tornit ovat mahdollistaneet parempien tuuliolosuhteiden hyödyntämisen, mikä on kasvattanut sähköntuotantoa.

Muita keskeisiä tekijöitä kustannusten laskussa ovat olleet esimerkiksi tuulivoimaloiden asennus- ja käyttökokemuksen kasvaminen. Merkittävää on myös se, että samalla maantieteellisellä alueella tuulivoimapuistoja asentavat yritykset ovat keskinäisen vuorovaikutuksen ansiosta oppineet myös toisiltaan, mikä on laskenut asennuskustannuksia. Eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä on ollut suuri vaikutus tuulivoiman kustannusten laskussa.

Tuotantokustannukset yllättäviä Suomessa

Sekä Euroopassa että Pohjois-Amerikassa edullisimmat maatuulivoimalat toteutuivat vuonna 2015 tuotantokustannuksiltaan jo alle 40 eurolla megawattituntia kohden. Toisaalta kalleimmilla hankkeilla tuotantokustannukset ylittivät 100 euroa megawattitunnilta. Keskimääräiset tuotantokustannukset olivat useissa maissa 50–70 euroa megawattituntia kohden. Tuulivoiman tuotantokustannukset vaihtelevatkin merkittävästi eri hankkeiden ja alueiden välillä, koska esimerkiksi tuuliolosuhteet vaikuttavat suuresti tuotetun sähkön määrään. Edullisinta tuulivoiman rakentaminen on sellaisissa maissa, joissa työvoimakustannukset ovat matalia ja tuulivoimaloiden osat valmistetaan paikallisesti. Esimerkiksi Kiinassa tuulivoiman tuotantokustannukset saattavat olla jopa 30 prosenttia pienemmät kuin Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa.

Suomessa tuulivoimaloita on rakennettu kaupallisessa mittakaavassa vasta vuodesta 2011 lähtien, jolloin syöttötariffijärjestelmä otettiin käyttöön. Teknologisen oppimisen näkökulmasta voisi odottaa, että Suomessa tuulivoiman kustannukset olisivat korkeampia kuin sellaisissa maissa, joissa tuulivoima kaupallistui aikaisemmin. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Suomessa tuulivoiman kustannukset ovat hyvin lähellä muiden Euroopan maiden kustannustasoa. Maatuulivoiman keskimääräiset tuotantokustannukset ovat Suomessa 60–70 euroa megawattituntia kohden, mikä vastaa IRENA:n keskimääräisiä tietoja.

Suomessa halvimmat hankkeet toteutuvat noin 45 eurolla ja kalleimmat noin 90 eurolla megawattituntia kohden. Tuotantokustannusten vaihtelu myös Suomessa on merkittävää.

Todennäköisin syy tuulivoiman tavanomaisille kustannuksille on se, että Suomi on päässyt mukaan kypsälle teknologia-alalle. Muissa maissa on jo aiemmin tehty keskeisin tuulivoiman tutkimus- ja kehitystyö sekä tärkeimmät innovaatiot. Toisaalta Suomen tuulivoimaloiden huipunkäyttöajat ovat keskimäärin suurempia kuin muualla maailmassa. Tähän todennäköisimpänä syynä on, että Suomessa rakennetut tuulivoimalat ovat alan uutuudesta johtuen uutta ja tehokkaampaa tekniikkaa. Toisaalta turbiinien tehokkuus kertoo myös hankesuunnittelun, tuulimittausten ja asennuksen onnistumisesta.

Oppimisesta potkua tulevaisuuteen

Teknologisen oppimisen avulla voidaan ennustaa myös tulevaisuuden kustannuskehitystä.Tuulivoiman osalta tämä on erittäin tärkeää esimerkiksi uusien tukijärjestelmien suunnittelussa. Liian anteliaat tukijärjestelmät voivat pahimmillaan hidastaa teknologista kehitystä ja oppimista, jolloin alan toimijoilla ei ole tarpeeksi taloudellisia kannustimia kustannustensa minimointiin. Tällöin tuulivoimaloita saatetaan myös rakentaa tuulisuudeltaan epäedullisille alueille.

Tuulivoiman kustannusten on ennustettu laskevan merkittävästi tulevaisuudessa. Maailman 163 merkittävälle tuulivoima-asiantuntijalle tehdyn kyselytutkimuksen mukaan tuulivoiman kustannukset tulevat laskemaan 24–30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Saman suuruiseen arvioon päätyi myös IRENA. Kustannusten lasku tulee perustumaan yhä suurempiin turbiinikokoihin ja korkeampiin torneihin sekä tehokkaampiin ja kevyempiin lapamateriaaleihin.

Muita kustannuksia laskevia tekijöitä ovat esimerkiksi turbiinin osien kestävyyden ja luotettavuuden paraneminen, toimivat toimitusketjut ja lisääntynyt kilpailu. Ennusteiden mukaan maatuulivoiman keskimääräinen tuotantokustannus voisi laskea kohden vuoteen 2030 mennessä. Halvimpien hankkeiden tuotantokustannukset megawattituntia kohden voisivat alittaa 30 euroa.

Tulevaisuudessa vielä monia haasteita

Eri maissa sovelletut tukijärjestelmät ovat edistäneet teknologista oppimista, mutta ne ovat tarkoitettu vain määräaikaisiksi ratkaisuiksi. Kustannusten lasku ei poista tuulivoiman muita haasteita, kuten vaihtelevaa tuotantoa, uusien sähköverkkoinvestointien tarvetta tai maisemahaittoja. Näiden haasteiden aiheuttamat epäsuorat kustannukset tulisi ottaa huomioon tuulivoiman kannattavuuden arvioinnissa.

Haasteiden ratkaisuun on kuitenkin helpompi keskittyä, kun tuulivoiman suoria kustannuksia on onnistuttu laskemaan. Tutkimus- ja kehitystyön resursseja voidaan ohjata yhä enenevissä määrin esimerkiksi sähkön varastointiteknologioiden kehittämiseen. Siten oppiminen hyödyttää koko tuulivoima-alaa. Ainoastaan tulevaisuus näyttää, saavuttaako tuulivoima lopulta markkinaehtoisen kannattavuuden tason. Tällä hetkellä suunta on ainakin oikea.

Luottamuksen rakentamisessa ei ole nopeita voittoja

Luottamus on ollut aina menestyvän yhteistyön julkinen salaisuus. Teknologiavälitteisen viestinnän aikakaudella sen kurssi vain nousee entisestään. Kuulemme usein puhuttavan luottamuksen olemuksesta – että sitä joko on tai ei ole. Luottamus rakentuu kuitenkin aina ihmisten välisissä vuorovaikutussuhteissa. Luottamuksen rakentuminen on siis vuorovaikutusprosessi. Se ei vain ilmesty jostain, ja häviä itsestään.

Luottamus syntyy vuorovaikutussuhteessa

LinkedInissä törmään ilmiöön, että tuikituntemattomalle lähetetään verkostoitumiskutsu – ja sitten heti verkostoitumisen jälkeen oletetaan, että toinen on valmis tekemään pieniä palveluksia tai suosittelemaan kutsun lähettänyttä samantien. Siinä unohtuu, että luottamus on ansaittava – ihan niinkuin missä tahansa ihmissuhteessa.

Olkoon kyse sitten työkaverista, asiakkaasta tai yhteistyökumppanista, olet heidän kanssaan aina jonkinlaisessa vuorovaikutussuhteessa. Ja suhteet eivät synny itsestään. Ihmissuhteet rakentuvat vastavuoroisesti, sopivalla vauhdilla. Jokainen on yksilö, ja kokee vastavuoroisuuden tarpeen myös yksilöllisesti. Vuorovaikutussuhteet ovat aina toisistaan erilaisia – joidenkin ihmisten kanssa suhde tuntuu kuin kireältä kuminauhalta, ja toisten kanssa taas kuminauhan jännite saattaa olla kokonaan lösähtänyt. Me voimme kuitenkin itse vaikuttaa tuohon ”kuminauhaan”, ja yrittää luoda siihen oikeanlainen jännite. Olemme myös omalta osaltamme vastuussa vuorovaikutussuhteen laadusta.

Teknologiavälitteisessä viestinnässä tarvitsemme enemmän todisteita

Luottamusprosessi on haastavampi mitä vähemmän on kasvokkaiskontaktia. Tämän päivän teknologiavälitteisessä viestinnässä tarvitsemme yhä enemmän todisteita siitä, että toinen osapuoli on luottamuksen arvoinen. Luotettavuutta ei kuitenkaan herätetä vain kylmällä faktalla. Se miten asioita esität, ja millaisen vaikutelman annat itsestäsi ihmisenä, vaikuttaa myös vastaanottoon ja kokemuksiin.

Testasin kerran ennen uutta alkavaa ”massaluentoani”, miten vahva ennalta syntyvän vaikutelman voima on. Lähetin omalle tyylilleni vieraan, hyvin tiukan ohjeistusviestin kaikille sähköpostitse ennen luentoa. Ilmapiiri ensimmäisellä kerralla oli jäinen, ja monet istuvat kädet puuskassa penkissä selvästi epävarmana. Sitten kysyin miltä viestini tuntui, ja ilmapiiri muuttui täysin. Väärinkäsitykset saattavat syntyä jo heti kättelyssä myös ulkoisen olemuksen ja sanattoman viestinnän hiljaisesta arvioinnista.

Yhteistä maaperää etsimään

Niin paljon kuin erilaisuus tuo hyvää myös vuorovaikutukseen, tunnumme vaikuttuvan usein samankaltaisuudesta. Kun toisen osapuolen kanssa tuntuu olevan jotain tunnistettavaa, on keskustelukin helpompaa. Kun olet itse kumppareissa ja nukkavierussa villapaidassa, ja kun toinen osapuoli päräyttää pihaan Porchella kovat kaulassa, voi tuntua kaukaiselta löytää yhteistä maaperää.

Minun lempitoteamukseni on, että ”kaikkia ei voi miellyttää, mutta kaikki voi huomioida”. Tämä ei tarkoita, että pitäisi teeskennellä muuta kuin on. Mutta aina voi ottaa toisen huomioon. Huomioinen tarkoittaa kunnioittamisen osoittamisen lisäksi myös sitä, että arvioi ja ottaa huomioon keskustelukumppanin taustan, tilanteen ja roolin. On helppo synnyttää huonoja vaikutelmia, kun ajattelee asioita vain omasta vinkkelistä. Huomioiminen on muun muassa sitä, että ymmärtää millaiset asiat voivat luoda turhaan jännitteitä ja vastakkainasettelua – silloin on vaikea keskittyä itse asiaan.

*****

Kirjoittaja Minna Haapsaari on kouluttanut ja valmentanut vuorovaikutusta ja viestintää 15 vuoden ajan intohimonaan työyhteisön vuorovaikutus, esimiestaidot ja tiimityö, www.viestintahaapsaari.fi.

Haapsaari toimii myös IT-talossa sisältöstrategina, fasilitoijana ja palveluarkkitehtina, www.mediataivas.com.

Tuulen tuomaa työtä: Jyrki Mahlakaarto

Juttusarjassa esitellään tuulivoiman työllistämiä ihmisiä ja heidän työtään.

Nimi: Jyrki Mahlakaarto

Työpaikka: Cramo Finland Oy, Asiakaspäällikkö Teollisuusmyynti

Koulutus: Kemiantekniikan Insinööri

Miten tuulivoima työllistää sinua?

Cramo Finland Oy on Suomalainen täyden palvelun rakennuskonevuokraamo. Toimitamme tuulivoimayrityksille erilaista kalustoa huoltoa ja kokoamista varten. Cramo konsernilla on 300 toimipistettä 14 eri maassa.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta työssäni on asiakkaiden tapaaminen erilaisissa ympäristöissä ja yhdessä ratkaista heidän tarpeensa, että kaikki työt saadaan huolellisesti ja turvallisesti tehtyä. Toimikenttäni on laaja ja tapaan asiakkaita niin tehdasalueilla, kuin tuulivoimaloiden juurella.

Miksi tuulivoimaa?

Tuulivoima on puhdas tapa tuottaa sähköä ja tarjoaa mielenkiintoisen, mutta haastavan kentän työskennellä.

Lumituuli – Tuhat ja kaksisataa omistajaa

Vuonna 1998 maailma ja Suomi näyttivät monin tavoin erilaisilta: Kestävä kehitys alkoi tulla tutuksi termiksi suurellekin yleisölle, mutta ilmastonmuutos ei vielä ollut kaikkien, jos kenenkään, huulilla. Tuulivoimaa Suomessa oli alle 20 MW ja monet vielä naureskelivat uudelle sähköntuotantomuodolle. Vain sinnikkäimmät näkivät siinä todellista potentiaalia tulla merkittäväksi osaksi sähköntuotantojärjestelmää. Aiemmin kuluttajat olivat olleet sidottuja ostamaan sähkönsä lähimmältä sähköyhtiöltä, mutta sähkömarkkinalain muututtua tämä rajoite oli poistunut ja sähkön saattoi ostaa mistä päin Suomea tahansa. Joukkorahoitus, 20 vuotta myöhemmin ajan hermolle noussut ilmiö, puuttui vielä aktiivisesta sanavarastosta. Näistä lähtökohdista onkin melko hämmästyttävää, että Suomen ensimmäinen ja edelleen ainut joukkorahoituksella tuulivoimaloita rakentanut yhtiö täyttää tänä vuonna jo 20 vuotta.

Piskuisessa Lumijoen kunnassa Oulun kupeessa virisi ajatus oman sähkön tuottamista sähkömarkkinalain muututtua ennen vuosituhannen vaihdetta. Tuulivoima näytti tarjolla olevista uusiutuvan energian sähköntuotantomuodoista toteutettavimmalta, mutta alle 2000 asukkaan kunnassa aktiivien omat rahkeet eivät riittäneet. Ympäristöjärjestö Dodo päätyi mukaan hankkeeseen ja otti toimijoineen alusta asti kopin hyvästä ideasta. Lumituuli Oy perustettiin 1998.

Pieni aktiivinen toimijoiden joukko keräsi osakeannilla – tänä päivänä puhuttaisiin luultavasti joukkorahoituksesta – huimat 3,5 miljoonaa markkaa, luokkaa 600 000 euroa. Jo keväällä 1999 ensimmäinen voimala tuotti omistajilleen sähköä. Muitakin hankkeita ja ideoita oli, mutta ilman tuotantotukea vain sähköveron palautuksen ja investointituen turvin niiden toteuttaminen ei ollut mahdollista. Tilanne oli tämä, vaikka omistajien suunnalta ei asetettu sijoitetulle pääomalle sen enempää tuotto-odotuksia kuin korkovaatimuksiakaan.

Ensimmäinen voimala oli 660 kW Vestas V47. Se rakennettiin keinosaarelle noin 800 metriä rantaviivasta. Voimala ehti olla käytössä 15 vuotta. ”Se oli vielä täysin toimiva, mutta teknologia oli mennyt hurjasti eteenpäin. Myös syöttötariffi oli otettu käyttöön ja sijaintipaikka oli osoittautunut tuulisuudeltaan hyväksi. Lumituulen tehtävänä on tuottaa puhdasta sähköä ja pystyimme lisäämään tuotantoa korvaamalla Lumijoen voimalan tehokkaammalla. Projektissa älyttömimmältä tuntui vaihtaa täysin toimiva merikaapeli uuteen, mutta jos halusi tariffin, kaikkien osien oli oltava uusia”, kertoo Lumituulen toimitusjohtaja Sampsa Hario.

Lumituulen ensimmäisen voimalan tarina jatkui, mutta myöhemmät vaiheet eivät ole tarkkaan tiedossa: ”Voimala jatkoi matkaa purkufirman kautta, huhun mukaan Irlantiin joko ihan sähköntuottajaksi tai varaosiksi”, Hario kertoo.

Eino

Kun ensimmäistä voimalaa rakennettiin, oli kova talvi ja keinosaarelle saatiin rakennettua kantava jäätie. Sen jälkeen talvet ovatkin olleet huonompia, eikä vastaavaa jäätietä ole saatu tehtyä. Niinpä toisen voimalan pystytys tehtiin puolikkaan jalkapallokentän kokoiselta lautalta, jolla kulkivat niin nosturit, työmaakopit kuin Vestaksen V90 voimalan osat. Toisen voimalan strategiset mitat olivat 2 MW, napakorkeus 80 metriä ja roottorin halkaisijana 90 metriä. ”Paikka on loistava, sillä se aukeaa hyvin lounaasta tuleville tuulille. Perämeren jäällä nimittäin tuulee. Paljon”, Hario sanoo.

Tärkeä vaihe keinosaaren jo puretun ja sen korvanneen voimalan historiaa on ollut paikallinen Eino Korkala, joka 15 vuoden ajan teki huoltotöitä voimalan luona kelkalla ja veneellä kulkien. Eino myös kuljetti varsinaiset voimalan huoltajat, Vestaksen työntekijät, tuulivoimalan luo. Keväällä 2017 Eino soitti kertoakseen, että on ajatellut lopettaa mieluisat tuulivoimalatyöt täytettyään 80 vuotta. Mutta hän ei jättänyt Lumituulta tyhjän päälle, vaan Einon kymmenen vuotta nuorempi tuttava Kalevi jatkaa nyt voimalasta huolehtimista valmistajan huoltomiesten rinnalla.

Lumituulen toinen voimala oli rakennettu vuonna 2013, Iin Laitakariin: ”Laitakarin päässä oli aktiivisen maanomistajan ansiosta luvat WinWindin voimalalle. WinWindin tarina alkoi kuitenkin olla jo ohi, mutta lupamuutos samankokoiseen, toisen merkkiseen voimalaan onnistui ja rakensimme paikalle napakorkeudeltaan 73 metrisen Enerconin. Oli mukava tehdä maanomistajalähtöistä hanketta, ja toki pystyimme huomioimaan maanomistajan aktiivisen panostuksen myös vuokratasossa. Olihan hän tehnyt osan työstä luvittamalla alueen”, kertaa Sampsa Hario yhtiön vilkkaiden vuosien vaiheita.

Ensimmäinen Lumituulen voimala rakennettiin omalla, joukkorahoituksella kerätyllä pääomalla sekä pankkilainalla. Vuosina 2013-2015 yhtiö laski liikkeelle debentuurilainoja (pankkilainalle alisteinen joukkovelkakirjalaina), joilla maksettiin aiempia lainoja pois. Sen jälkeen, kun yhtiöllä on ollut ensimmäinen voimala pystyssä, on varoja ollut helppoa kerätä, vaikka yhtiön tiedotuksessa on selväsanaisesti ja johdonmukaisesti aina sanottu, ettei yhtiö maksa lainkaan osinkoa. Debentuurilainoille on maksettu 4 – 6,2 prosentin kiinteää vuosikorkoa. Ajoittain lainoja on tarjottu erityisesti voimaloiden lähialueen asukkaille, mutta uusia innostuneita ei ole tullut paljoa lisää niiden lisäksi, jotka ovat olleet alusta asti mukana.

Eniten omistajia

Community wind on tyypillistä etenkin Keski-Euroopassa. Hario ei laske Lumituulta community wind –yritysten joukkoon, sillä Lumituulen omistapohja on sekä määrällisesti että maantieteellisesti liian laaja termin raameihin. Hario pitää erikoisena sitä, että paikallisesti omistettu tuulivoima ei yleistynyt syöttötariffin aikana Suomessa. Aivan kuin liiketoimintamahdollisuus olisi mennyt yksityisten ihmisten ja maatalousyritysten korvien ohi tyystin. Saksassa on hyvin tyypillistä, että maanviljelijät saavat osan tuloistaan energiaa tuottamalla. Suomessa hajanaiset maanomistusolot, etenkin Länsi-Suomessa, tuovat toki oman haasteensa asiaan.

Lumituulen voimaloilla on Suomen tuulivoimaloista eniten omistajia, noin 1200. ”Osakkaat keskittyvät isoihin kaupunkeihin. Aivan paikallista omistusta on melko vähän. Meidän omistajista noin kahdeksalla prosentilla postinumero alkaa numerolla yhdeksän, yli puolella se alkaa nollalla. Kaiken kaikkiaan omistuspohja on hyvin hajautunut. Suurimmat, muutaman prosentin osuudet osakkeista ovat St1:llä, Ekosähköllä ja Lumijoen kunnalla.” Lumituuli myy osakkailleen tuulivoimaloissaan tuotettua sähköä. Moniin muihin vihreisiin sähkötuotteisiin verrattuna yhteys sähköön ja sen vaikuttavuuteen on hyvin konkreettinen.

Kuinka moni omistajista on käynyt katsomassa voimaloitaan? ”Sitä on vaikea sanoa”, Hario miettii. ”Yhteinen piirre omistajille on, että he ovat aina ottaneet ilmastonmuutoksen tosissaan. Mutta voi heitä vähän ryhmitelläkin. Yksi osa on sellaiset henkilöt, jotka arvostavat jonkinlaista yhteyttä kuluttamaansa sähköön, vähän insinöörimäisestikin. Toinen on selkeästi ideologinen porukka, jotka haluavat vähentää sähköjärjestelmän päästöjä. Debentuurilainan osakkaiden joukosta löytyy kolmas porukka, jotka ovat mukana taloudellisten motiivien kautta.”

Kuinka paljon puhetta piisaa yhteiskunnallisen yrityksen kokouksissa, kun suoria omistajia ja osakkaita on suuri joukko? Hario kertoo omistajapohjan olevan yllättävän hiljainen. Kokouksissa on yleensä noin 40 henkilöä eikä suuria erimielisyyksiä ole. Omistajajoukosta nousee aina muutama voimakkaasti tsemppaava henkilö toimitusjohtajan avuksi ja tueksi, mutta muutoin Hario kuvaa Lumituulen pyörineen viime vuodet melko lailla kokonaan yhden miehen voimin.

Harion osalta omien haaveiden toteuttaminen Lumituulen kautta alkoi aktiivisesti vuonna 2007 hallituspestin myötä. Sitä ennen Hario oli ollut yksi hiljaisista osakkaista. Hallituspesti vaihtui pian palkkatyöksi toimitusjohtajana.

Yhteiskunnallinen tehtävä

Lumituuli ei ole yhtiöjärjestyksensä mukaan ainoastaan tuulivoiman rakentaja ja tuottaja, vaan tehtävissä on eritelty myös tuulivoiman edistäminen Suomessa. Myös yrityksen osingonjakoa on rajoitettu erityisen mission lisäksi. Nämä asiat tekevätkin Lumituulesta yhteiskunnallisen yrityksen. Yhteiskunnallisen yrityksen merkki on Suomalaisen Työn Liiton myöntämä osoitus yrityksille, jotka on perustettu yhteiskunnallista tarkoitusta varten ja joiden tekemästä voitosta suurin osa kanavoituu yhteiskunnalliseen hyvään.

Yhteiskunnalliset yritykset ratkovat liiketoiminnallaan yhteiskunnallisia haasteita ja ympäristöongelmia. ”Lumituuli on nyt strategisen pohdinnan äärellä sen suhteen, mihin jatkossa pitäisi keskittyä. Tuo yhteiskunnallinen missio on hyvä ohjaamaan toimintaa tällaisina hetkinä”, Hario sanoo. Yksi osa yhteiskunnallista vaikuttamista on ollut koko yrityksen toiminnan ajan vaikuttaminen lainvalmisteluun ja tuulivoima-alan edistäminen yleensä, niin STY:n kautta siitä irrallaankin. Lumituulen aiempi hallituksen puheenjohtaja Jari Ihonen on toiminut myös STY:n hallituksen puheenjohtajana, ja Hario hallituksen jäsenenä yhteensä jo kuusi vuotta. Lumituulesta on osallistuttu niin tuotantotuen valmisteluun kuin tutkatyöryhmäänkin.

Niin, mihin nyt? Lumituuli on matkansa varrella ollut monessa mukana. Propel Voiman ja Metsähallituksen kanssa yhtiö kehitti pitkälle suurta merituulivoimahanketta. Oulun Hailuodon edustalle suunnitellusta hankkeesta kuitenkin luovuttiin pitkän ja kalliin kehitysvaiheen jälkeen ympäristösyistä. Tehdyissä luontoselvityksissä ilmeni, että voimaloiden sijoituspaikaksi aiottu salmialue on erittäin merkittävä linnuston muutto- ja ruokailualue. Lisäksi alueella on 10 vuoden välein jääeroosioilmiö, johon tuulivoimalat olisivat voineet vaikuttaa. Suunnitelmassa oli alunperin 75 voimalaa, mutta hankekehitystyön myötä määrä karsiutui 24 voimalaan – kunnes hanke päätettiin laittaa pysyvämmin pöytälaatikon perukoille.

Lumituulella on käytössä kaksi voimalaa, joilla on vielä pitkä käyttöikä edessään. Pöytälaatikossa on hyviä ja toteuttamiskelpoisia hankkeita, mutta valtionohjaus suosii suurempia kokonaisuuksia. Hariota harmittaa, että pienten hankkeiden ominaispiirteitä, kuten huonompaa informaation saantia, tukijärjestelmän kulujen suurta osuutta hankkeessa ja heikompaa riskinkantokykyä, ei ole helpotettu ehdotetuissa tukijärjestelmissä. Pienillä, yksityisten omistamilla hankkeilla voi nähdä paljon vaikutuksia yleiseen hyväksyttävyyteen ja tiedon leviämiseen.

Yksi Lumituulen tulevaisuusvaihtoehto voisi olla koota pieniä toimijoita yhteen ja osallistua huutokauppajärjestelmään yhteisillä tarjouksilla, mikä näyttäisi mahdolliselta ainakin lain valmisteluvaiheessa. Toisaalta, Lumituulen toiminta perustuu vahvasti itsenäisyyteen.

Lumituulessa on pitkään haaveiltu tuulivoiman rakentamisesta Helsinkiin, merelle. Haaveet ovat edelleen vahvasti elossa. Asiaa tukee voimakas demonstroimisen henki, joka yrityksen piirissä on vallalla. Nyt on osoitettu, että joukkorahoitusta keräämällä voi rakentaa uusiutuvaa energiaa. Noin kymmenen hengen porukka pystyi 1990-luvulla toteuttamaan pioneeriprojektin, vaikka Lumituulen ensimmäisen voimalan rakentamisaikaan tuulivoimaosaamista ei vielä ollut koko Suomen maassa nimeksikään nykyisestä osaamisen määrästä ja lisäksi voimala rakennettiin keinosaarelle, merellisiin olosuhteisiin.

”Merituulivoima, kysyntäjousto, leijatuulivoimalat ja muut uudet teknologiat. Haluamme katsoa tulevaisuutta hyvin avoimin mielin. Syöttötariffi auttoi paljon siinä, että päästiin tähän asti. Nykyisellä sähkön hinnalla tarvitaan vielä pieni lisätuuppaus valtion taholta. Vaikka pahat kielet välillä muuta väittävät, niin ei tuulivoiman rakentaminen mitään kullan vuolemista ole, etenkään kun pyöritetään yksittäisiä voimaloita, kiinteistövero nousi ja tiettyä sähkön hintaan liittyvää kannibalismiakin alkaa esiintyä tuulivoiman määrän kasvaessa”, Hario pohtii.

”Suomessa on energia-alalla vanhastaan ollut ja haetaan edelleenkin paljon keskittämistä. Ehkä osa meidän yhteiskunnallista tehtäväämme on osoittaa, että myös pienuudella on paikkansa ja merkityksensä energiantuotannossa.” Lumituulen voimalat jauhavat nyt sähköä Lumijoella ja Iissä, ja seuraavaksi on suunnattava taas kohti uutta. Keväällä 2018 kaksikymmentä vuotta täyttävä yhtiö rahoittaa uudelleen lainojaan debentuurilaina-annilla ja hakee liikkumavaraa. “Tervetuloa mukaan sijoittamaan Lumituuleen!”

*****

Sijoita tuuleen! Lumituulen debentuurilaina-anti 16.4.-15.5.

Voitollinen, täysin kotimainen energiayhtiö Lumituuli Oy avaa merkittäväksi uuden debentuurilaina-annin, jonka korko on kiinteä 5 % ja laina-aika viisi vuotta. Minimisijoitus on 1000 euroa. Annin kokonaismäärä on 600 000 – 1 000 000 euroa.

Debentuurilaina tarkoittaa lainaa, joka mahdollisissa maksuvaikeuksissa maksetaan takaisin vasta, kun pankkilainat on maksettu. Lumituulen luottoluokitus on ollut Asiakastiedolla toiseksi paras mahdollinen. Yhteensä Lumituuli on laskenut debentuurilainoja liikkeelle n. 1,7 miljoonaa euroa. Lisäksi Lumituuli on rahoittanut investointeja pankkilainoilla. Lumituulen ensimmäinen vuoden 2013 debentuurilaina maksetaan kesällä 2018 takaisin ja sille on jo viiden vuoden juoksuajan maksettu 5 % kiinteää vuosittaista korkoa.

Lisätietoja www.sijoitatuuleen.fi

Kuka pelkää tuulivoimaa?

Tuotantotuen kilpailutusta koskeva hallituksen esitys annettiin eduskunnalle marraskuussa 2017. Alkuperäinen suunnitelma oli, että esitys olisi käsitelty budjettilakina ja se olisi hyväksytty eduskunnassa jo joulukuun alussa. Lausuntovaliokunnat (maa- ja metsätalousvaliokunta ja ympäristövaliokunta) toimittivat lausuntonsa suunnitellussa aikataulussa, mutta mietintövaliokuntana toimiva talousvaliokunta irrotti esityksen käsittelyn budjetista ja jatkaa sen käsittelyä istuntotauon jälkeen helmikuussa. Istuntotauon aikana julkinen keskustelu tuesta on käynyt parhaillaan kuumana ja mutkia keskustelussa on vedetty suoriksi.

Ensinnäkin on uusiutuvan energian tuotantotuki virheellisesti listattu yritystueksi, joita ollaan karsimassa. Yritystuilla on kuitenkin aivan eri tavoite kuin uusiutuvan energian tuella, joka nimensä mukaisesti tavoittelee muutosta sähköntuotantorakenteeseemme ja Suomen vuodelle 2030 asetettujen energiatavoitteiden saavuttamista – vaikka sivutuotteena syntyykin myös työpaikkoja ja liiketoimintaa sekä vientiyrityksiä. Vaikka valtaosa syöttötariffista meni ja oletettavasti myös kilpailutettavasta tuotantotuesta menee yrityksille, ei tuen piiristä ole suljettu pois yksityisiä ihmisiä, tai esimerkiksi maatiloja.

Toinen yleinen virheellinen väite on, että uusi tuki olisi suunnattu pelkästään tuulivoimalle. Tämän väitteen esittäjiltä on tainnut jäädä lakiesitys lukematta. Kilpailutukseen voivat osallistua kaikki uusiutuvat sähköntuotantomuodot vesivoimaa lukuun ottamatta. Vain tarjousten hinta ratkaisee kilpailussa menestymisen. Juuri siihenhän vuoden 2015 hallitusohjelmassa sekä energia- ja ilmastostrategiassa pyrittiinkin: että uusiutuvaa sähköä lisätään kustannustehokkaasti. Epäilys siitä, että tuulivoima olisi myös Suomessa tänä päivänä niin kustannustehokasta, että menestyisi tarjouskilpailussa, ei ole peruste väittää, että kilpailutus olisi suunnattu vain tuulivoimalle.

Tuulivoima-alaa tuntevat itse asiassa huomaavat, että voimaloiden uutuusvaatimus ei ole käytännössä teknologianeutraali, vaikka se sellaiseksi onkin kirjoitettu. Se, ettei rakennusten ja perustusten tarvitse olla uusia, helpottaa nimenomaan lämmön- ja sähkönyhteistuotantolaitosten (CHP) investointeja: uuden voimalaitoksen voi rakentaa vanhan CHP- tai lämpövoimalaitoksen rakennukseen. Tuulivoimalaa ei sen sijaan voi rakentaa vanhoille perustuksille, vaikka kilpailutuslaki sen salliikin.

Myöskään tuotantovaiheen vaatimukset eivät ole tasapuoliset: biokaasu- ja CHP-laitoksille on annettu lisää helpotuksia hallituksen esityksen lausuntoversioon nähden. Näiden laitosten vaatimusta uusiutuvan polttoaineen osuudesta on laskettu 90 prosentista 85 prosenttiin. Lasku voi olla perusteltavissa huoltovarmuuden näkökannasta, mutta uusiutuvan sähkön tuotantotavoitteiden näkökulmasta osuutta ei voi enää laskea yhtään enempää. Eduskunnan tavoitteena ei voi olla, että uusiutuvan sähköntuotannon muutenkin vaatimattoman tavoitteen voisi täyttää laitoksilla, jotka lopulta tuottavatkin sähköä fossiilisilla tai muutoin ilmastotavoitteiden kannalta haitallisilla polttoaineilla.  Tuulivoima tuottaa koko elinkaarensa ajan takuuvarmasti puhdasta ja uusiutuvaa sähköä.

Yksi keino parantaa toisten tuotantomuotojen kilpailutusmenestystä, on helpottaa niiden kilpailutukseen osallistumisvaatimuksia. Toinen on vaatia joltain tuotantomuodoilta asioita, joita ei vaadita muilta. Yksi paraatiesimerkki tuulivoiman kilpailukykyä heikentävästä muutosvaatimuksesta on julkisuudessa esitetty ajatus, että tuulivoiman tuottajat pitäisi velvoittaa investoimaan omaan säätösähköntuotantoonsa, pääasiassa CHP-laitoksiin. Ajatus on kuolleena syntynyt. Sen lisäksi, että kyseessä olisi yhtä osallistujaa syrjivä vaatimus, johtaisi vaatimus kustannustehottomaan säätöjärjestelmään. Tehokkaampaa on säätää koko sähköjärjestelmää, kuten tänäkin päivänä jo tehdään.

Suomen tuulivoima-ala on vuodesta 2014 lähtien henkisesti valmistautunut teknologianeutraaliin kilpailutukseen. Näimme jo silloin, että tariffit ovat tulossa tiensä päähän ja kilpailutus on jatkossa järkevin ja kustannustehokkain tapa edistää uusiutuvan sähköntuotannon lisärakentamista Suomeen. Lisäksi olemme hyväksyneet, että kilpailutuksessa menestyäkseen täytyy olla mahdollisimman kustannustehokas. Tuulivoimayhdistys on keskittynyt sekä lausuntovaiheessa että eduskunnan valiokuntakuulemisissa kommentoimaan hallituksen esitystä teknisistä näkökannoista pyrkien siihen, että laki on kirjoitettu aidon ja onnistuneen kilpailun mahdollistavaan muotoon ja että yritykset pystyvät täyttämään kilpailutuksen vaatimukset.

STY ei ole alkanut vaatia tuulivoimalle kilpailutuksessa helpotuksia, koska silloin kilpailutus ei olisi enää aitoa. Tuulivoima sen sijaan näyttää pelottavan useitakin tahoja, mistä kielivät mitä erikoisimmat julkisuudessa ja lausunnoissa esitetyt ehdotukset tuulivoiman kilpailukyvyn heikentämiseksi tai jonkun muun teknologian menestymisen varmistamiseksi. Teknologianeutraali kilpailutus taisi kelvata osalla tahoista niin kauan, kun he ajattelivat, ettei tuulivoima voi pärjätä hintakilpailussa muille tuotantomuodoille.

Uusiutuvan energian käyttöä ja energiansäästöä tulee lisätä ja kasvihuonekaasupäästöjä vähentää ilmaston lämpenemisen pysäyttämiseksi. Vaikka uusiutuvan sähköntuotannon (etenkin aurinko- ja tuulivoiman) tuotantokustannukset ovat laskeneet voimakkaasti, ei näihin teknologioihin voi vielä tehdä investointeja pelkkään sähkön myyntihintaan nojaten. Siksi tuotantotuen kilpailutus tulee ottaa käyttöön myös Suomessa, kuten useat muutkin maat tekevät – Suomen päätöksistä riippumatta.

Syöttötariffi saavutti tavoitteensa tuulivoiman osalta: Suomessa tuotetaan tuulisähköä ennusteiden mukaan 2018-2019 kuusi terawattituntia vuodessa. Samalla Suomeen syntyi kattava tuulivoima-ala ja maatuulivoimaan toimivat alihankintaketjut. Tuulivoimarakentamisen pysähtyminen on myrkkyä näille yrityksille, joille ei ole yhtään tilausta tuulivoimarakentamiseen vuodesta 2018 eteenpäin. Tuotantotuen kilpailutus tulee ottaa mahdollisimman pian käyttöön, jotta Suomen tuulivoima-alalla on – kilpailutusmenestyksestä riippuen – mahdollisuus jatkua Suomessa. Mikäli osaaminen tuulivoima-alalla menetetään, menetetään myös mahdollisuus kustannusten laskun jatkumiseen.

Julkisesta keskustelusta voisikin päätellä, että jotkut päättäjistä ja muiden teollisuuden alojen edustajista pelkäävät tuulivoimaa. Se on sääli, sillä kansa on toista mieltä: Energiateollisuus ry:n vuosittaisen Energia-asenteet -kyselytutkimuksen mukaan 74 % suomalaisista haluaa Suomeen lisää tuulivoimaa. Vain aurinkovoima on tuulivoimaa halutumpaa, sitä haluaa lisää 89 % suomalaisista. Valtaosa suomalaisista ei pelkää tuulivoimaa.