Osa 5. 2000 – 2002 WinWindin mukana syntyy pala suomalaista tuulivoimahistoriaa
Blogisarjan viidennessä osassa Suomeen syntyy omaa tuulivoimatuotantoa, kun voimalavalmistaja WinWind syntyy.
Suomessa siirryttiin uuden vuosituhannen alussa ensimmäisen naispresidentin hallintakaudelle, kun Tarja Halonen astui virkaan vuonna 2000. Kaksi vuotta myöhemmin Suomen markka jäi historiaan, Suomen siirtyessä monen muun Euroopan maan kanssa euroaikaan. Vaikka tuulivoimarakentaminen oli Suomessa vielä 2000-luvun alussa varsin verkkaista, teollisuudessa rattaat pyörivät. Tekninen osaaminen, yritteliäisyys ja sattuma saivat liikkeelle kehityksen, josta syntyi Suomen ensimmäinen ja menestynein tuulivoimalavalmistaja, WinWinD.
Suomalaisen voimalavalmistaja WinWindin historia on aikansa menestystarina yrityksestä, joka huolestuttavien talousuutisten keskellä kasvoi vajaassa kymmenessä vuodessa yhden ihmisen ajatuksesta globaaliksi toimijaksi. Henkilö tarinan takana on Oululainen Jouko Tiuraniemi, rakennusinsinööri ja yrittäjä, joka palaa yrityksen perustamisen alkuvuosiin Suomen tuulivoimayhdistyksen historiablogin viidennessä osassa.
Tiuraniemen mukaan WinWindin tarina alkoi oikeastaan sattumasta. Alkuperäinen ajatus suomalaisen tuulivoimalan kehittämisestä heräsi eloon jo 1990-luvun puolella, kun Tiuraniemen yritys Voimarakenne sai vuonna 1995 Oulun Energialta toimeksiannon selvittää Oulun edustan merialueen soveltuvuuden tuulivoiman rakentamiseen. Alaan perehtyminen sytytti kipinän ajatella aihetta laajemmin – voisiko tuulivoimaloita rakentaa myös meillä Suomessa?
Suomessa oli tuolloin vain muutama pieni tuulivoimala, eikä tuulivoima-alan koulutusta tarjottu missään. Toisin sanoen, tuulivoimatekniikkaan tutustuminen oli aloitettava lähes puhtaalta pöydältä.
”Tutkin pitkään, lähes kahden vuoden ajan, muun muassa tanskalaisia tuulivoimaloita ja Saksassa työn alla ollutta suoravetovoimalaa ja perehdyin niiden tekniikkaan. Ja ajatus vahvistui, tätä voisi tehdä Suomessakin”, kuvailee Tiuraniemi yrityksen alkusysäystä. ”Tässä kohtaa monet suomalaiset komponenttiteollisuuden yritykset olivat jo toimittaneet pitkään tuulivoimaloiden osia esimerkiksi Tanskalaiselle Vestakselle. Mutta kukaan ei ollut alkanut tutkia koko voimalaitoksen kehittämistä”, Tiuraniemi kertoo. ”Komponenttivalmistajilla oli periaatteellinen päätös, etteivät toimi laitoskehittäjinä ja valmistajina, vaan ainoastaan komponenttitoimittajina. Tällöin he eivät ole muiden laitosvalmistajien kilpailijoita, ja voivat toimittaa osia kaikille”.
Jotta idean pystyisi realisoimaan, tarvittiin mukaan yrityskumppaneita, jotka Tiuraniemen lailla kiinnostuivat ajatuksesta. ”Ajatuksen kypsyessä omassa mielessäni kuulin, että Pohjolan Voima (PVO) alkoi kiinnostua uusiutuvasta energiasta, bioenergiasta mutta myös tuulivoimasta. Se oli ratkaiseva tekijä. Lähdin esittämään ajatusta PVO-engineeringin toimitusjohtajalle Veli-Matti Jääskeläiselle, ja PVO:n hallitus antoi kuin antoikin vihreää valoa. Tämän jälkeen asiat alkoivat edetä”, Tiuraniemi muistelee.
Seuraava askel oli löytää sopiva tekijä kehitystyöhön. Suomessa tuulivoimaloita tuntevan koneinsinöörin etsinnät vetivät vesiperän, mutta lopulta Tiuraniemi sai vinkin saksalaisessa insinöörintoimistossa työskentelevästä monialaosaajasta Georg Böhmekestä.
”Vuonna 1998 matkustin Saksaan tapaamaan jo monessa tuulivoimaloiden suunnitteluprojektissa mukana ollutta Böhmekeä. Insinööritoimistolla, jolle hän työskenteli, oli taskussaan myös patentti multibrid-konseptista, josta tuli tulevien WinWind-tuulivoimaloiden tekniikka. Vuoden päästä Böhmeke sitten muuttikin Suomeen ja 1 MW tuulivoimalan suunnittelu käynnistyi”, tiivistää Tiuraniemi WinWindin teknologiaa kehittämään lähteneen Böhmeken rekrytoinnin.
Kotimainen teknologiateollisuus tukena
Virallisesti WinWind-yhtiö perustettiin monta vuotta kestäneiden esitöiden ja suunnittelun jälkeen keväällä 2000. Yhtiöön osakkaiksi lähtivät Tiuraniemen ja hänen Voimarakenne-yrityksensä lisäksi PVO, oululainen Sähkö-Rantek ja Head Invest. Yrityksen suunnitelmana oli alkaa rakentaa heti 1 MW:n pilottia. Tämä oli Tiuraniemen mukaan suorastaan jättikone, sillä vielä siihen aikaan 750 kW:n tuulivoimala oli iso, ja yleisimmin rakennetut voimalat 500 kW:n luokkaa.
Suomalaisen tuulivoimateollisuuden merkitys oli suuri WinWindin tuulivoimaloiden teknisessä suunnittelussa. WinWindin voimalat olivat tyypiltään sellaisia, ettei niille ollut vielä markkinoilla tarjolla kolmea pääkomponenttia: vaihdetta, generaattoria ja taajuusmuuntajaa. Muiden voimalavalmistajien etuna oli, että heidän tuulivoimaloihinsa sopivia komponentteja oli jo markkinalla. WinWindin voimaloihin ne piti kehittää alusta alkaen.
Perusteelliset esityöt kantoivat hedelmää ja 1 MW:n pilottivoimala valmistui kuitenkin jo vuonna 2001. Oulun energia osti pilotin ja pystytti voimalan Oulun Vihreäsaaren satamaan. Heti perään tehtiin myös sopimus kahdeksan tuulivoimalan jatkosarjasta, jonka PVO tilasi. Uutta suomalaista tuulivoimateknologiaa rakennettiin seuraavaksi muun muassa Oulunsaloon, Kristiinankaupunkiin ja Kokkolaan.
”Oli tärkeää, että saimme heti valmistuspään auki. Näin pystyimme jatkamaan tuotekehittelyä ja tähtäämään myös ulkomaille. Alun perin ajatus oli siirtyä kehittelemään seuraavaksi 2 MW:n voimalaa, mutta markkinakartoitus tuki siirtymistä suoraan 3 MW:n tuulivoimalaan. Tämän johdosta olimmekin hetken ajan maailman suurimman tuulivoimalan valmistaja”, Tiuraniemi kertoo.
Kotimarkkina ei tuulivoimaloiden osalta päässyt vielä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä käyntiin. Suomen itselleen asettamiin tuulivoimatavoitteisiin ei päästy vuonna 2005 sen paremmin kuin 2010 vuonnakaan. Tiuraniemen mukaan syinä oli muun muassa se, että tuulivoiman syöttötariffi otettiin käyttöön liian myöhään, eikä alaa tuettu tarpeeksi. Kotimarkkinan puuttuessa WinWindin vaihtoehdoksi jäi vientiin keskittyminen. Reittejä vientiin avautuikin, mutta ei luonnollisestikaan ilman raakaa työtä ja näyttöjä.
”Lähdimme heti vuonna 2001 rohkeasti Husumin tuulivoimamessuille pilottimme kanssa, ja viesti sieltä oli selkeä. Uusi kone tarvitsee parin vuoden käyttökokemuksen ja mustaa valkoisella käytettävyydestä, ennen kuin myynti ulkomaille olisi todella mahdollista. Meidän tilanteemme oli kuitenkin hyvä, sillä 1 MW:n koneellamme oli pätevä käyttöaste, ja siitä saatiin hyvät track recordit”, Tiuraniemi muistelee.
Ensimmäisen 1 MW:n voimalan kaupat ulkomaille Tiuraniemi muistaa erityisen hyvin. Elettiin vuotta 2003, kun Ouluun saapui ranskalainen ostajaehdokas. ”Ranskalainen herra marssi toimistoomme ja leväytti pöydälle ison kasan sukkia. Siinä oli reilusti koko porukalle – hän oli tekstiilitehtaan omistaja. Sen jälkeen hän vietti usean päivän tutkien konetta, ja ilmoitti sitten, että hän haluaa voimaloidemme Ranskan maaedustajaksi, ja voimalakauppoja tuli”, naurahtaa Tiuraniemi.
WinWindin perintö elää edelleen
WinWindin tuulivoimaloita myytiin maailmanlaajuisesti yhteensä 130 kappaletta. Voimaloita rakennettiin Suomen lisäksi muun muassa Ruotsiin, Viroon, Portugaliin ja Ranskaan. Yritys oli suomalaisomistuksessa vuoteen 2007 saakka, jolloin talousvaikeuksista johtuen se myytiin intialaiselle sijoitusyhtiölle. Tämän jälkeen myös osa voimalatuotannosta siirtyi Intiaan. Parhaimmillaan yritys työllisti yli 800 työntekijää, ja sillä oli toimistoja Espoon ja Oulun lisäksi muun muassa Virossa, Ruotsissa ja Intiassa. Vuonna 2013 yritys hakeutui konkurssiin.
Vaikka WinWindin tarina päättyi, jäi osaaminen eloon ja jakaantui lukuisiin eri tuulivoima-alan yrityksiin. WinWindin ansiosta Suomeen kertynyt tuulivoimaosaaminen oli hankekehittämisen ja rakentamisen pohjana monessa tuulivoima-alan yrityksessä tuulivoimarakentamisen todella käynnistyessä 2012. Suomalaisen tuulivoimalavalmistajan tarina elää siis eri yrityksissä ja monella tasolla vielä tänäkin päivänä.
Suomen tuulivoima 2000 – 2002
Suomeen rakennettiin vuosien 2000 – 2002 aikana 4 MW uutta tuulivoimakapasiteettiä. Tuulivoimatuotanto vuonna 2002 oli 77 GWh. Tuulivoimatuotannon osuus sähkönkulutuksesta oli häviävän pieni vuonna 2002.
*******
Jouko Tiuraniemi valmistui 1973 Oulun Yliopistosta rakennuspuolen diplomi-insinööriksi, josta lähtien hän toimi suunnitteluinsinöörinä ja osaomistajana Voimarakenne Oy:ssä rakennesuunnittelijana ja rakennushankkeiden yleissuunnittelijana. Pohjolan Voima Oy pääsuunnittelija Lauri Eskelisen kanssa toimeksiantoja oli hyvin laaja-alaisesti mm. voimalaitos-, vesialan-, sekä erilaisissa talo- ja teollisuushankkeissa. Viimeiset kymmenen vuotta ennen eläkkeelle siirtymistä hän toimi WinWind Oy:ssä vara- ja toimitusjohtajana, sekä seniori kehitysinsinöörinä osallistuen niin voimaloiden rakennusosien kuin koneiden ja tuulipuistojenkin layout suunnitteluun.
Juttu on julkaistu alun perin Uusiutuvat-lehdessä vuonna 2018.
Osa 4. 1997 – 1999 Tuulta tuulivoimarakentamisen purjeisiin
Blogisarjan neljäs osa vie meidät 1990-luvun loppuun, jolloin tuulivoima-alalla rakennettiin ahkerasti ja isommin kuin Suomessa oli vielä ennen nähty.
1990-luvun puolivälin jälkeen Suomen kaikkien aikojen laman pahimmat vuodet oli ohitettu ja yritykset alkoivat jälleen hiljalleen uskoa tulevaan. Suomalaisella tuulivoima-alalla alkoi myös tapahtua ja nousukiito jatkui kohti vuosituhannen vaihdetta. Tuulivoimayhdistyksessä töitä alan eteen tehtiin yhdistyksen hallituksen hartiavoimin – tästä syystä hallituspaikkoja oli paikoitellen myös vaikea täyttää.
Koko uransa tuulivoima-alalla tehnyt, tuolloin Pöyryllä kehityspäällikkönä työskennellyt Esa Holttinen muistaa 1990-luvun lopun aikana, jolloin nähtiin Suomen ensimmäinen todellinen tuulivoiman kasvuharppaus. Vuoden 1996 helmikuussa voimaan tullut Kauppa- ja teollisuusministeriön (KTM) energiainvestointien tukijärjestelmä kannusti rakentamaan tuulivoimahankkeita 40 prosentin investointituella. Alaan uskallettiin kannustimen avulla nyt myös panostaa, ja tuulivoimaloita alkoi vihdoin nousta Suomeen vuosikymmenen alun hiljaiselon jälkeen.
Aluevarauksia ja megawattiluokan voimaloita
Yhtenä tuulivoima-alan kehittymisen kannalta oleellisena seikkana Holttinen näkee sen tärkeän pohjatyön, jota tehtiin 90-luvun lopussa kartoittamalla tuulivoimarakentamiseen sopivia alueita.
”Pöyryllä yhteistyötä tehtiin maakuntakaavojen taustaselvitysten muodossa noina vuosina erityisesti Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin maakuntaliittojen kanssa. Maakuntakaavat johtivat aluevarauksiin, ja todella monet niistä saiteista, jotka myöhemmin on Pohjois-Suomeen rakennettu, perustuvat tuolloin tehtyihin maakuntakaavavarauksiin. Näille paikoille on vielä pitkänkin ajan kuluttua noussut tuulivoimaloita”, kertoo Holttinen.
Tuulivoimateknologia oli kehittynyt huimasti vuosikymmenessä ja vuonna 1999 Suomeen rakennettiin ensimmäiset megawattiluokan tuulivoimalat. Ne nousivat Porin Reposaareen, jonne rakennettiin kahdeksasta yhden megawatin tuulivoimalasta koostuva tuulipuisto. Meri-Porin tuulipuisto oli tuolloin paitsi Suomen suurin, myös mahdollisesti yksi Suomen nopeimmin rakennettuja tuulivoimapuistoja.
”On mielenkiintoista, kuinka paljon nopeampia tuulivoiman rakentamisprosessit olivat silloin. Esimerkiksi Reposaaren kahdeksan tuulivoimalan puiston esiselvityksiä tehtiin keväällä 1998, sen rakentanut Suomen Hyötytuuli perustettiin samana kesänä ja voimalat tilattiin joulukuussa. Valmiin puiston avajaisia vietettiin vuoden 1999 Porin Jazzeilla. Tässä ajassa tehtiin siis kaikki lupaprosesseista lähtien. Asiat näyttivät aika paljon helpommilta silloin”, Holttinen naurahtaa.
Ylipäätään asiat etenivät tuulivoimarintamalla varsin ripeästi vuonna 1999, ja Suomen tuulivoimakapasiteetti kaksinkertaistui yhden vuoden aikana. Megawattikokoluokan tuulivoimaloita rakennettiin vuoden aikana Poriin, Kotkaan, Oulunsaloon ja Uuteenkaupunkiin. Yhteensä uusia voimaloita nousi Suomeen 23 kappaletta. Valitettavasti ennätysvuoden jälkeen rakentaminen törmäsi kuitenkin poliittisen tahdon puutteeseen.
Rakentaminen tyssää tukipolitiikkaan
”1990-luvun lopulla tuulivoima-ala oli hyvällä kasvu-uralla mutta kuinka ollakaan, mahdollisuudet kasvun jatkumiseen hukattiin politiikassa. Vuonna 2000 tuli mittava leikkaus energiainvestointien tukeen kun siirryttiin 40 prosentin investointituesta 25 prosentin tukeen. Tässä meni kriittinen taloudellisen kannattavuuden raja ja homma lässähti siihen. Erityisen harmillista tämä oli, koska energiayhtiöt olivat silloin laajalla rintamalla ympäri Suomea kartoittamassa saitteja ja rakentamisen mahdollisuuksia. Ne suunnitelmat pantiin nyt jäihin, ja menetimme tilaisuuden alan kasvuun”, kertoo Holttinen.
Poliittisen tahdon puute ja vähäinen usko tuulivoimaan olivat Holttisen mukaan todennäköisiä syitä, joiden vuoksi tuulivoimalle suunnattua tukea oli helppo leikata. ”Tuulivoimaa ei vielä osattu ottaa tosissaan. Sen potentiaalia vähäteltiin ja toisaalta taas sen vaikutuksia ympäristölle suurenneltiin. Kuulimme muun muassa väitteitä, jonka mukaan 10 prosentin tuulivoiman osuus sähköntuotannossa tarkoittaisi, että meillä on koko rannikko täynnä tuulivoimaloita 100 metrin välein”, Holttinen naurahtaa.
Lyhytjänteisen tukipolitiikan seuraukset olivat tuulivoima-alalle harmilliset, sillä kotimarkkina ei päässyt lupaavan alun jälkeen jatkamaan kehitystään. Kolmen seuraavan vuoden aikana Suomeen rakennettiin ainoastaan yksi uusi tuulivoimala. ”Jos 1990-luvun nousukiito olisi saatu jatkumaan, voi olla, että se mitä 2010-luvulla on tapahtunut, olisi tapahtunut jo viisi vuotta aikaisemmin. KTM:n 500 MW tuulivoimatavoitekin vuodelle 2010 olisi ollut realistinen tässä tapauksessa”, summaa Holttinen. KTM:n tavoitteesta jäätiin loppujen lopuksi monilla sadoilla megawateilla.
Holttisen mukaan STY:ssä tehtiin tuohon aikaan paljon töitä sen eteen, että yhdistyksen sanalla olisi enemmän painoarvoa poliittisella kentällä. ”Yhdistystä ei kuunneltu vielä tuohon aikaan, eikä sen sanomisilla ollut suurta painoarvoa poliittisilla areenoilla. Näkemyksiä piti tuoda läpi muilla tavoin, esimerkiksi tutkimuslaitosten ja yritysten kautta. Teimme paljon töitä yhdistyksen profiilin nostamiseksi, jotta saataisiin esille STY:n korkeatasoinen asiantuntijaosaaminen”.
Tuulivoimateknologia vedossa
Tuulivoimateknologian osaaminen oli Suomessa vahvaa jo 1990-luvulla. Komponenttiteollisuudessa valmistettiin muun muassa vaihteita, generaattoreita, tornielementtejä ja lapamateriaaleja. Vaikka kotimarkkina oli vaatimaton, pystyivät yritykset kuitenkin säilyttämään osuutensa maailmanmarkkinoista. Suomeen rakennettavissa tuulivoimaloissa pyrittiin myös hyödyntämään mahdollisimman paljon suomalaisia komponentteja, ja osa voimaloista saavuttikin hyvän kotimaisuusasteen. Suomessa luotiin teknologiaa, joka elää ja hengittää tänäkin päivänä.
Kemijoki Arctic Technology oli lapalämmitysjärjestelmineen yksi esimerkki tuulivoimateknologiaan uraauurtavasti panostavasta yrityksestä. ”Heillä oli jo pitkälle valmiina suunnitelmat tuulivoiman rakentamisesta Lappiin, kun yritysjärjestelyistä johtuen rakentaminen päätettiin ottaa Fortumin liiketoimintaan. Fortumin rakentamissuunnitelmat kuitenkin tyssäsivät ja samalla kuivui kokoon arktisten lapalämmitysjärjestelmien kaupallistaminen”, Holttinen muistelee. Kuitenkin, nykyään Kemijoen ja VTT:n yhdessä kehittämisen lapalämmitysjärjestelmien valmistusta jatkaa suomalainen Wicetec, jonka kautta näitä järjestelmiä tehdään ja käytetään maailmalla edelleen.
Yritysten yhteistyö oli selkeästi yksi alan kantavia voimia, ja yrityksiä osallistaakseen ja niiden tietotaitoa paremmin hyödyntääkseen STY perusti 1990-luvun lopussa yritysryhmän, johon kuului yhdistyksen jäsenyrityksiä ja muita tuulivoima-alalla toimivia yrityksiä. ”Alalla oli selkeä tarve tiiviimpään yritysten väliseen yhteistyöhön. Samalla myös yhdistys pystyi haistelemaan, miten voisi paremmin palvella jäsenyrityksiään”, kertoo ryhmää koordinoinut Holttinen.
Kansainvälisyydestä vetoapua
Yhdistyksen hallituksen jäsenet osallistuivat aktiivisesti kansainvälisiin tuulivoimaseminaareihin, sillä laajemman perspektiivin tuominen Suomeen koettiin tärkeäksi. STY:ssä tehtiinkin paljon töitä Euroopan maiden tavoitteiden ja rakentamistahdin esiintuomiseksi Suomessa.
”Suomen energiapolitiikassa oltiin tuolloin hyvin sisäänpäin kääntyneitä. Oli äärimmäisen tärkeää tuoda esille, että hei katsokaa, ei tuulivoima ole mikään paikallinen omituisuus vaan maailmalla sitä rakennetaan jo kovalla rytinällä. Muilla mailla on jo kovia tuulivoimatavoitteita.”, Holttinen summaa.
Ulkomaan seminaareista tuotiin usein merkittäviä uutisia, sillä markkinoiden kasvu ylitti jatkuvasti kaikki odotukset, ja muun muassa Euroopan tuulivoimajärjestö EWEA joutui korjaamaan ennusteitaan ylöspäin useaan otteeseen.
Jos kansainvälisiä lukuja oli vaikea ennustaa, ei kotimaankaan tuulivoima-alan kasvun ennustaminen aivan yksinkertaista ollut. Holttinen muistelee povanneensa oman uransa olevan varmastikin paketissa, kun Suomessa jonain päivänä tuotetaan 10 prosenttia sähköstä tuulivoimalla. ”Tuo 10 prosentin osuus täyttynee pian, mutta eläkkeellä jääminen saa kuitenkin vielä odottaa”, Holttinen naurahtaa.
Suomen tuulivoima 1997 – 1999
Suomen tuulivoimakapasiteetti kasvoi hurjasti vuosien 1997 – 1999 aikana. Vuoden 1996 lopussa kapasiteetti oli 7,2 MW, kun vuoden 1999 lopussa kapasiteetti oli 37,9 MW. Sähköä tuulivoimalat tuottivat 49 GWh vuonna 1999.
******
Esa Holttinen on tehnyt käytännössä koko työuransa tuulivoima-alalla 1990-luvun alkuvuosista lähtien. Hän on toiminut mm. Pöyryn tuulivoimaliiketoiminnan kehittäjänä ja vetäjänä sekä wpd-konsernin Suomen liiketoiminnan käynnistäjänä ja johtajana. Nykyään Esalla on oma konsulttiyritys Recognis Oy. Suomen Tuulivoimayhdistyksessä Esa on ollut aktiivinen lähes koko työuransa ajan mm. hallituksen jäsenenä, valiokunnissa ja työryhmissä, sekä yhdistyksen lehden toimituskunnassa.
Juttu on julkaistu alun perin vuonna 2018.
Kasvava, turvallinen, ja integroitunut energiajärjestelmä on noussut energiakeskustelun ytimeen
Ennusmerkit talouden paluusta kasvu-uralle vahvistuvat: teollisuustuotanto on korkeimmillaan sitten vuoden 2008, kotitalouksien kulutus virkoaa ja rakentaminen elpyy. Samalla muuttunut maailmantilanne, geopoliittiset riskit ja teknologisen murroksen ajama yhteiskunnan kasvava sähkön tarve korostavat energiajärjestelmän roolia kriittisenä kilpailutekijänä: kyse ei ole enää pelkästään hinnasta tai ilmastosta, vaan kasvusta, huoltovarmuudesta ja turvallisuudesta.
Suomi on jo osoittanut, että energia ei ole nollasummapeli. Kasvu ja sähköistyminen kulkevat käsi kädessä: sähköntuotanto ja -kulutus ovat talouskasvun mukana nelinkertaistuneet 1970-luvulta. Lopputuloksena meillä on Euroopan edullisinta sähköä ja luotettava sähköverkko. Olemme kasvaneet ennen, pystymme kasvamaan myös jatkossa. Tulevaisuudessa tarvitaan samaa reseptiä; fossiilivapaa tuotanto, vahva verkko ja joustoratkaisut, kuten vesivoima ja energiavarastot, toimivat saumattomasti yhtenä järjestelmänä.
Fingridin ja muiden pohjoismaisten kantaverkkoyhtiöiden strategia alleviivaa samaa: turvallinen, varma ja integroitunut energiajärjestelmä on noussut aikaisempaa keskeisemmäksi tavoitteeksi, kun Euroopan turvallisuusympäristö ja kyberuhat ovat kiristyneet. Riittävä infrastruktuuri, toimitusvarmuus ja digitaalinen perusta ovat strategian kulmakivet. Keskusteluun liittyvät kiinteästi myös datakeskukset, jotka puolestaan mahdollistavat digitaalisten palveluiden, kansainvälisen liiketoiminnan, tekoälyn ja kriittisten toimintojen jatkuvuuden – myös puolustustarkoituksiin ääriolosuhteissa. Niiden merkitys turvallisuudelle kasvaa vuosi vuodelta, eivätkä ne ole riippuvaisia merikaapeleista vaan voivat tuottaa suomalaisille yrityksille ja yhteiskunnalle kriittisiäkin digitaalisia palveluita Suomen maaperällä. Datakeskukset ovat esimerkki uudesta kasvusta: ne synnyttävät kasvumahdollisuuksia suomalaisille yrittäjille, tuovat mittavia investointeja, työpaikkoja ja kasvattavat sähköntarvetta, aivan kuten kaikki talouskasvu. Datakeskukset toimivat vain vakaassa, toimitusvarmassa ja kustannustehokkaassa sähköjärjestelmässä ja vastavuoroisesti ne voivat osallistua joustomarkkinoille muun muassa varavoimakapasiteetilla tai tuottamalla hukkalämpöä hyötykäyttöön otettavaksi.
Uusiutuvien rooli kasvaa, vastuu sen mukana
Jokainen uusi tuuli- tai aurinkopuisto vahvistaa energiaomavaraisuutta, pienentää ulkoisia riippuvuuksia ja tukee digitaalisen yhteiskunnan toimintavarmuutta. Uusiutuvien rooli kasvaa nopeastija se näkyy jo: fossiilisten osuus on Suomen kokonaisenergiankulutuksesta pudonnut yli 70 prosentista (1970) alle 30 prosenttiin.
Samalla alan merkitys kansalliselle turvallisuudelle kasvaa: mitä tärkeämpi osa uusiutuvat tuotantomuodot ovat Suomen sähköjärjestelmässä, sitä korkeammat odotukset kohdistuvat niiden laatuun, suunnitteluun, alueelliseen hajauttamiseen ja kykyyn integroitua laajempaan energiajärjestelmään. On myös selvää, että kaikkia mahdollisia joustoratkaisuja tullaan tarvitsemaan vaihtelevan tuotannon sekä perusvoiman, kuten ydinvoiman rinnalle. Fortum tutkii myös esimerkiksi pumppuvoiman mahdollisuuksia Ruotsissa.
Yksi ratkaiseva tekijä jää usein teknisten ratkaisujen varjoon: luottamus. Ilman sitä, kriisinkestävää energiajärjestelmää edistävät hankkeet viivästyvät tai pysähtyvät, vaikka kaikki muodolliset prosessit olisi hoidettu. Itä-Suomen yliopiston selvitys tuulivoimavalituksista osoittaa, että toimijoiden omalla otteella on suuri merkitys, millainen sosiaalisen hyväksyttävyyden perusta hankkeelle rakennetaan. Moni asukas kokee jääneensä sivuun, joko ilman riittävää tietoa tai ilman aitoa mahdollisuutta vaikuttaa, vaikka muodolliset prosessit olisikin hoidettu moitteetta.
Fortum kehittää tontteja uuden teollisuuden ja datakeskusten käyttöön ja samanaikaisesti kehitämme uutta uusiutuvaa tuotantoa niiden tarpeisiin usealla paikkakunnalla ympäri Suomen. Marraskuussa 2025 valmistunut 4,4 GW maatuulivoiman yrityskauppa nosti pohjoismaisen luvitusvaiheen hankeportfoliomme noin kahdeksaan gigawattiin, joka tekee meistä Pohjoismaiden suurimpia hankekehittäjiä. Läpinäkyvyys, aktiivinen kuuntelu ja tiivis yhteistyö asukkaiden, kuntien ja maanomistajien kanssa ovat avainasemassa, jotta uusiutuvan energian kasvu olisi reilua ja hyödyttäisi kaikkia osapuolia – niin asiakkaitamme kuin paikallisia asukkaitakin.
Tulevaisuuden kasvu ei synny vain suurissa kaupungeissa. Päinvastoin: valtaosa puhtaan siirtymän investoinneista kohdistuu pääasiassa pienempiin kuntiin. Tämä on erinomainen mahdollisuus, joka koskettaa koko Suomea.
Osa 3. Eteenpäin vaikka vastatuulessa 1994 – 1996
Historiablogin kolmannessa osassa eletään 1990-luvun puoliväliä ja hiljaisempaa aikaa tuulivoimarakentamisen Suomessa. Alan tutkimus eli kuitenkin vahvana, ja alan aktiivit tekivät oleellisen tärkeää pohjatyötä suomalaisen tuulivoiman tulevaisuuden kannalta muun muassa vääriä uskomuksia oikoessaan.
Vuosi 1995 muistetaan usein siitä, että Suomen jääkiekkojoukkue teki historiaa voittamalla ensimmäistä kertaa jääkiekon maailmanmestaruuden – samana vuonna Suomesta tuli myös EU:n jäsen. Vuonna 1996 Suomi taas sai ensimmäisen IKEA:nsa ja ensimmäistä kertaa Suomen historiassa eduskuntaa johti kolme naista. Suomen Tuulivoimayhdistys jatkoi suomalaisen tuulivoiman kehittämistä nyt jo toimintansa vakiuttaneena yhdistyksenä, mutta edelleen pienen ydinjoukon vetämänä.
Suomen Tuulivoimayhdistyksen historia-blogin kolmanteen osaan haastateltu yhdistyksen hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Bengt Tammelin kiinnostui ja innostui tuulivoima-asioista jo ennen suomenkielisen yhdistyksen syntyä 1980-luvulla. Tammelin osallistui Suomessa toimivan ruotsinkielisen tuulivoimayhdistys Vindkraftföreningenin toimintaan, joka keskittyi tuohon aikaan pitkälti pientuulivoimaan ja tuulivoimaloiden itserakentamiseen.
Ilmatieteen laitoksella työskennellyt Tammelin kiinnostui tuulivoimasta viimeistään huomattuaan, miten vähän tuuliolosuhteita loppujen lopuksi tunnettiin. ”Eräs konkreettinen esimerkki oli, kun vierailimme erään itserakentajan rakentaman tuulivoimalan luona. Voimala oli rakennettu rannalle mutta puiden ympäröimänä tuntui pyörimistä tapahtuvan enemmänkin pystyakselin ympäri kuin roottorissa. Silloin kiinnitin huomioni siihen, kuinka oleellinen asia tuulen ja käyttäytymisen tunteminen tuulivoima-alalla itse asiassa on, ja kuinka vähän siitä kuitenkaan tiedettiin”, muistelee Tammelin.
Väärä tieto vallalla
Pitkin matkaa yhdistyksen yksi tärkeimmistä teemoista on ollut oikean tiedon levittäminen ja väärien uskomusten oikominen. Vähättelevää ja väärää tietoa tuulivoimasta oli Tammelinin mukaan liikkeellä 90-luvulla melkoisesti, kun tuulivoima oli vielä marginaalissa ja kohtalaisen vähän tunnettu energia-ala. Eräs Tuulienergia-lehden pääkirjoitus loppuikin Tammelinin kirjoittamiin sanoihin: ”Miksi tuulienergian hyödyntäminen etenee muualla niin voimakkaasti, mutta meillä ei?”
Yhtenä syynä oli Tammelinin mukaan tuulivoiman periaatteellinen vastustus. Tämä seikka teetti luonnollisesti myös yhdistykselle paljon töitä, ja liittyi myös Tammelinin henkilökohtaiseen motivaatioon toimia tuulivoimaa-alalla: ärsyynnys virheellisen tiedon leviämisestä toimi ajurina oikaista vääriä luuloja, ja toisaalta innosti tuottamaan uutta tietoa esimerkiksi tuulisuuskartoitusten myötä.
”Teimme paljon töitä väärän tiedon kumoamiseksi. Hassulta tuntui vastustuksen periaatteellisuus: kyse ei ollut niinkään esimerkiksi tuulivoiman haitoista, vaan asenteesta. Faktoilla ei saatu välttämättä luuloja ja asenteita liikautettua suuntaan tai toiseen. Oli esimerkiksi todella vaikeaa saada läpi fakta siitä, että talvella, jolloin sähköenergian tarve on suuri, itseasiassa tuulee enemmän kuin kesällä. Ja, että kuinka nopeasti tuulennopeus todella kasvaa ylöspäin mentäessä. Eli Ihan perusasioita oli vaikea saada läpi. Muiden energiatuotantontomuotojen tuntui myös olevan helpompi saada tukea esimerkiksi tutkimukseen”, Tammelin kertoo.
Tietoa jaettiin muun muassa päättäjille ja yhdistyksen edustajat kävivät aktiivisesti eduskunnassa keskustelemassa ja kertomassa tuulivoimasta. ”Joskus saatiin osittain positiivinen vastaanotto, joskus saatiin puskea selkeästi vastatuuleen. Yleensä päättäjistä löytyi joku, joka kuuli kantamme ja allekirjoitti sen, mutta selkeässä vähemmistössä he olivat. Välillä kieltämättä tuntui, että kaikki, mikä oli tuulienergian kannalta positiivista, oli vaikea saada eteenpäin”, muistelee Tammelin.
Pakko oli kuitenkin uskoa, että asenteet muuttuvat kun tieto lisääntyy.
Asenteita muutettiin ja yhdistyksen toimintaa vedettiin edelleen pienellä porukalla, ja oman työn ohella. Teollisuuden osuus hallituksessa oli vähäistä, ja sen edustajisto koostuikin pitkälti tutkimuslaitoksista ja alan ”aatteellisista” kannattajista. ”Alan kehityksen kannalta yrityksistä avainasemassa oli Kemijoki Oy. He lähtivät muun muassa ensitekijöinä selvittämään tuulisuusoloja pohjoisessa. Toki aktiivisuutta osoittivat myös VAPO ja Metso. Hyvin vähän Suomessa puhuttiin kuitenkaan tuulivoimateollisuudesta ja komponenttiteollisuudesta”, Tammelin summaa.
Arktisen tuulivoiman edelläkävijä
Suomessa olosuhteet ajoivat luonnollisesti tutkimaan jäätämisen vaikutuksia tuulivoimaloihin, ja jäätäviin olosuhteisiin tarkoitetun tuulivoimatekniikan kehittäminen olikin 1990-luvulla yksi kansallisen tuulivoimatutkimuksen painopisteistä. Arktinen tuulivoima oli esimerkiksi vuonna 1993 startanneen NEMO 2 tutkimusohjelman yksi päätutkimuskohteista.
”Suomi on edelläkävijä arktisessa tuulivoimassa ja sen tutkimuksessa oltiin 1990-luvulla maailman ykkösmaita. Täällä on olosuhteet, jotka vaativat jäätävien olosuhteiden huomioonotttamisen, ja se näkyi myös tutkimussuuntauksissa. Arktisen tuulivoiman kehittämiseen saatiin rahoitusta niin Suomesta kuin Euroopastakin. Esimerkiksi lapalämmitysteknologian ympärille syntyi useita eri tutkimushankkeita”, Tammelin kertoo.
Lapin tuntureiden tuuliolosuhteiden tutkimus alkoi jo 1980-luvun lopulla, jolloin tunturialueilla havaittiin tuulennopeuksia, joiden vuotuinen keskiarvo liikkui 8 – 10 m/s. Pelkosenniemen Pyhätunturille rakennettiin vuonna 1993 Suomen ensimmäinen arktinen 220 kW tuulivoimala. Voimala oli VTT Energian, Kemijoki Oy:n ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyössä rakentama, ja siihen asennettiin lapalämmitysjärjestelmä tunturin jäätäviä olosuhteita vastaan. Myös Enontekiön Hetassa sijaitsevaan 65 kW tuulivoimalaan asennettiin lapalämmitys keväällä 1994. Lisää arktisia tuulivoimaloita (2 x 450 kW) rakennettiin Lammasoavin tunturille Kilpisjärvelle syksyllä 1996. Käytännön esimerkkejä ja tutkimuskohteita löytyi Suomesta siis jo varsin varhaisessa vaiheessa.
Jäätäviä olosuhteita löytyy myös muilta maailmankolkilta, ja kansainvälinen tiedonvaihto kuului oleellisena osana aihetta koskevan tutkimuksen edistämiseen. STY oli yhdessä Ilmatieteen laitoksen ja VTT:n kanssa järjestämässä kansainvälisiä Boreas-seminaareja, joissa käsiteltiin arktista tuulivoimaa. Vuoden 1994 maaliskuussa järjestettiin Suomessa sarjan toinen seminaari, joka kokosi yhteen arktisen tuulivoiman kansainväliset asiantuntijat yhdeksästä eri maasta. Seminaarissa keskusteltiin esimerkiksi tuuli- ja jäätymisolosuhteiden kartoittamisesta, instrumentoinnista ja jäätymisen vaikutuksista tuulivoimaloihin ja tuulivoimatuotantoon. Käytännön kokemuksia tuulivoimaloiden toiminnasta jäätävillä alueilla raportointiin muun muassa Körsnäsistä ja Pyhätunturilta Suomesta.
Vaikka tuulivoimarakentaminen ei 1990-luvun puolivälissä edennytkään päätähuimaavaa vauhtia, oli Suomessa vahva tahtotila viedä asioita eteenpäin, ja ottaa muuta maailmaa kiinni. Aktiivinen kotimainen tutkimus ja kansainväliseen tutkimukseen osallistuminen, sekä STY:n ympärille kerääntynyt alasta innostuneiden ja siihen uskovien aktiivien joukko olivat merkkejä tästä. Tuulivoimalle oli myös oma Kauppa- ja teollisuusministeriön asettama tavoiteohjelma, jonka mukaan Suomessa tulisi vuonna 2005 olla tuulivoimaa 100 MW verran. Lue seuraavista blogeista, saavutetaanko tavoite tulevien yhdeksän vuoden aikana.
Suomen tuulivoima 1994 – 1996
Vuosien 1994 ja 1996 välisenä aikana tuulivoimaa rakennettiin Suomeen varsin maltillisesti, yhteensä noin kolmen magawatin edestä. Vuoden 1996 lopussa Suomessa verkkoon kytkettyjen tuulivoimaloiden kokonaisteho on 7,2 MW, jolla tuotettiin sähköä 10 987 MWh verran.
*******
Bengt Tammelin toimi Ilmatieteen laitoksella tutkimuspäällikkönä ja yksikön päällikkönä vastaten mm. laitoksen tuulivoimatutkimuksesta. 1990- ja 2000-luvuilla Suomen Ilmatieteen laitos oli kansainvälisesti ainoa ilmatieteellinen tai meteorologinen tutkimuslaitos, joka osallistui aktiivisesti tuulienergiatutkimushankkeisiin. Tammelin toimikin useiden EU-rahoitteisten tutkimushankkeiden käynnistäjänä ja vetäjänä. STY:n puheenjohtajana Tammelin toimi 1996-2007 sekä EWEAn hallituksen jäsenenä 1996-2005.
Juttu on julkaistu alun perin Uusiutuvat-lehdessä vuonna 2018.
Rakentaako Suomi aurinkovoimaa vai sääntelyn sudenkuoppia?
Suomella on hyvä yhteinen tahtotila. Tiedetään, että uusiutuvaa sähköntuotantoa tarvitaan lisää ja mielellään kohtuullisen rivakalla vauhdilla vastaamaan orastavaa kysyntää. Lisäksi tiedetään, että yhtälön ratkaiseminen ei saisi maksaa juuri mitään valtion kirstun ollessa tyhjä. Aurinkovoima voisi osaltaan vastata tähän tarpeeseen tehokkaasti: aurinkovoima on edullisimpia tapoja lisätä sähköntuotantoa, hankkeita on suunnitteilla ympäri maan ja tietämys, osaaminen sekä teknologiat kehittyvät vauhdilla. Kuluvan kevään kirkkaina päivinä on ollut mielenkiintoista seurata, kuinka aurinkosähkö ottaa alati näkyvämpää roolia osana Suomen sähköntuotantoa. Energiamurros etenee.
Tässä valossa on huolestuttavaa, että eduskuntaan hiljattain edennyt alueidenkäyttölain hallituksen esitys näyttää kulkevan vastakkaiseen suuntaan kuin pääministeri Orpon hallitusohjelma.
Hallitusohjelmassa uusiutuvan aurinkovoimaloiden rakentamista halutaan ohjata erityisesti joutomaille ja entisille turvetuotantoalueille. Tavoite on järkevä. Ketteränä sähköntuotantomuotona aurinkovoima taipuu monenlaisiin ympäristöihin – myös alueille, joiden muut maankäytölliset mahdollisuudet ovat rajalliset.
Valitettavasti hyvä hallitusohjelmatavoite on jäänyt huomiotta alueidenkäyttölain reunaehtojen muotoilussa. Hallituksen esittämä uusi ja perusteeton 50 hehtaarin kaavoitusraja käytännössä vaikeuttaisi juuri hallitusohjelman peräänkuuluttamille alueille rakentamista – joutomaille ja entisille turvetuotantoalueille rakentaminen kun on lähtökohtaisesti kalliimpaa. Suunnitteilla oleville aurinkovoimahankkeille kaavoitusvelvoite tarkoittaa kasvavia kustannuksia, pidempiä valmisteluaikoja ja enemmän epävarmuutta. Suurten aurinkovoimaloiden edistäminen hidastuu, riskit kasvavat ja osa investoinneista jää toteutumatta. Ristiriita suhteessa hallitusohjelman tavoitteisiin on ilmeinen.
Kyse ei ole pienestä asiasta. Aurinkovoimahankkeet tuovat kunnille investointeja, verotuloja ja työpaikkoja. Ne vahvistavat alueellista elinvoimaa ja lisäävät kotimaisen sähkön tarjontaa. Lisäksi aurinkovoima tukee erityisesti kasvavaa tuulivoimatuotantoa: öisin ja talvisin tuulee keskimäärin eniten, kun taas aurinkosähköä saadaan parhaiten kevättalvelta pitkälle syksyyn.
Huomion arvoista on myös se, että teollisen mittaluokan aurinkovoima-ala on Suomessa todella uusi. Iäkkäimmätkään kotimaiset aurinkovoimalat eivät ole vielä edes esikouluiässä, ja ensimmäinen yli 100 MW:n aurinkovoimala valmistui vasta viime vuonna.
Kaavarajan lisäksi alueidenkäyttölain esityksessä ongelmallinen on myös metsiä koskeva kirjaus, jonka mukaan “aurinkovoimalan pinta-alasta ei osoiteta merkittävää määrää metsämaalle”. Lakiesitys tai sen perustelut jättävät kuitenkin määrittelemättä, kuinka suurta pinta-alaa tarkoitetaan ”merkittävällä määrällä”. Epäselvä sääntely tulee toteutuessaan johtamaan siihen, että lopullinen linjaus ja lain tulkinta ratkaistaan hallinto-oikeudessa. Se taas tarkoittaa vuosien epävarmuutta hankkeille ja investoinneille.
Kyse on yritysten oikeusturvasta. Toiminnanharjoittajat ansaitsevat selkeän näkymän siihen, onko hanke lain mukainen vai ei. Investointeja ei synny ympäristössä, jossa pelisäännöt selviävät vasta oikeusprosessien kautta.
Aurinkovoima-ala on Suomessa vielä nuori. Sääntelyn reunaehtojen määrittäminen on aiheellista, mutta vaatii erityistä tarkkuutta. Nyt ratkaistaan, rakennetaanko Suomeen vahva kotimainen aurinkovoimamarkkina vai tehdäänkö investoinneista tarpeettoman vaikeita.
Kotimainen puhdas sähköntuotanto tuo työtä, investointeja ja kasvua koko Suomeen. Lainsäädännön tehtävä on luoda ennakoitavat, selkeät ja alan kasvun mahdollistavat reunaehdot toiminnalle.