Kasvava, turvallinen, ja integroitunut energiajärjestelmä on noussut energiakeskustelun ytimeen
Ennusmerkit talouden paluusta kasvu-uralle vahvistuvat: teollisuustuotanto on korkeimmillaan sitten vuoden 2008, kotitalouksien kulutus virkoaa ja rakentaminen elpyy. Samalla muuttunut maailmantilanne, geopoliittiset riskit ja teknologisen murroksen ajama yhteiskunnan kasvava sähkön tarve korostavat energiajärjestelmän roolia kriittisenä kilpailutekijänä: kyse ei ole enää pelkästään hinnasta tai ilmastosta, vaan kasvusta, huoltovarmuudesta ja turvallisuudesta.
Suomi on jo osoittanut, että energia ei ole nollasummapeli. Kasvu ja sähköistyminen kulkevat käsi kädessä: sähköntuotanto ja -kulutus ovat talouskasvun mukana nelinkertaistuneet 1970-luvulta. Lopputuloksena meillä on Euroopan edullisinta sähköä ja luotettava sähköverkko. Olemme kasvaneet ennen, pystymme kasvamaan myös jatkossa. Tulevaisuudessa tarvitaan samaa reseptiä; fossiilivapaa tuotanto, vahva verkko ja joustoratkaisut, kuten vesivoima ja energiavarastot, toimivat saumattomasti yhtenä järjestelmänä.
Fingridin ja muiden pohjoismaisten kantaverkkoyhtiöiden strategia alleviivaa samaa: turvallinen, varma ja integroitunut energiajärjestelmä on noussut aikaisempaa keskeisemmäksi tavoitteeksi, kun Euroopan turvallisuusympäristö ja kyberuhat ovat kiristyneet. Riittävä infrastruktuuri, toimitusvarmuus ja digitaalinen perusta ovat strategian kulmakivet. Keskusteluun liittyvät kiinteästi myös datakeskukset, jotka puolestaan mahdollistavat digitaalisten palveluiden, kansainvälisen liiketoiminnan, tekoälyn ja kriittisten toimintojen jatkuvuuden – myös puolustustarkoituksiin ääriolosuhteissa. Niiden merkitys turvallisuudelle kasvaa vuosi vuodelta, eivätkä ne ole riippuvaisia merikaapeleista vaan voivat tuottaa suomalaisille yrityksille ja yhteiskunnalle kriittisiäkin digitaalisia palveluita Suomen maaperällä. Datakeskukset ovat esimerkki uudesta kasvusta: ne synnyttävät kasvumahdollisuuksia suomalaisille yrittäjille, tuovat mittavia investointeja, työpaikkoja ja kasvattavat sähköntarvetta, aivan kuten kaikki talouskasvu. Datakeskukset toimivat vain vakaassa, toimitusvarmassa ja kustannustehokkaassa sähköjärjestelmässä ja vastavuoroisesti ne voivat osallistua joustomarkkinoille muun muassa varavoimakapasiteetilla tai tuottamalla hukkalämpöä hyötykäyttöön otettavaksi.
Uusiutuvien rooli kasvaa, vastuu sen mukana
Jokainen uusi tuuli- tai aurinkopuisto vahvistaa energiaomavaraisuutta, pienentää ulkoisia riippuvuuksia ja tukee digitaalisen yhteiskunnan toimintavarmuutta. Uusiutuvien rooli kasvaa nopeastija se näkyy jo: fossiilisten osuus on Suomen kokonaisenergiankulutuksesta pudonnut yli 70 prosentista (1970) alle 30 prosenttiin.
Samalla alan merkitys kansalliselle turvallisuudelle kasvaa: mitä tärkeämpi osa uusiutuvat tuotantomuodot ovat Suomen sähköjärjestelmässä, sitä korkeammat odotukset kohdistuvat niiden laatuun, suunnitteluun, alueelliseen hajauttamiseen ja kykyyn integroitua laajempaan energiajärjestelmään. On myös selvää, että kaikkia mahdollisia joustoratkaisuja tullaan tarvitsemaan vaihtelevan tuotannon sekä perusvoiman, kuten ydinvoiman rinnalle. Fortum tutkii myös esimerkiksi pumppuvoiman mahdollisuuksia Ruotsissa.
Yksi ratkaiseva tekijä jää usein teknisten ratkaisujen varjoon: luottamus. Ilman sitä, kriisinkestävää energiajärjestelmää edistävät hankkeet viivästyvät tai pysähtyvät, vaikka kaikki muodolliset prosessit olisi hoidettu. Itä-Suomen yliopiston selvitys tuulivoimavalituksista osoittaa, että toimijoiden omalla otteella on suuri merkitys, millainen sosiaalisen hyväksyttävyyden perusta hankkeelle rakennetaan. Moni asukas kokee jääneensä sivuun, joko ilman riittävää tietoa tai ilman aitoa mahdollisuutta vaikuttaa, vaikka muodolliset prosessit olisikin hoidettu moitteetta.
Fortum kehittää tontteja uuden teollisuuden ja datakeskusten käyttöön ja samanaikaisesti kehitämme uutta uusiutuvaa tuotantoa niiden tarpeisiin usealla paikkakunnalla ympäri Suomen. Marraskuussa 2025 valmistunut 4,4 GW maatuulivoiman yrityskauppa nosti pohjoismaisen luvitusvaiheen hankeportfoliomme noin kahdeksaan gigawattiin, joka tekee meistä Pohjoismaiden suurimpia hankekehittäjiä. Läpinäkyvyys, aktiivinen kuuntelu ja tiivis yhteistyö asukkaiden, kuntien ja maanomistajien kanssa ovat avainasemassa, jotta uusiutuvan energian kasvu olisi reilua ja hyödyttäisi kaikkia osapuolia – niin asiakkaitamme kuin paikallisia asukkaitakin.
Tulevaisuuden kasvu ei synny vain suurissa kaupungeissa. Päinvastoin: valtaosa puhtaan siirtymän investoinneista kohdistuu pääasiassa pienempiin kuntiin. Tämä on erinomainen mahdollisuus, joka koskettaa koko Suomea.
Osa 3. Eteenpäin vaikka vastatuulessa 1994 – 1996
Historiablogin kolmannessa osassa eletään 1990-luvun puoliväliä ja hiljaisempaa aikaa tuulivoimarakentamisen Suomessa. Alan tutkimus eli kuitenkin vahvana, ja alan aktiivit tekivät oleellisen tärkeää pohjatyötä suomalaisen tuulivoiman tulevaisuuden kannalta muun muassa vääriä uskomuksia oikoessaan.
Vuosi 1995 muistetaan usein siitä, että Suomen jääkiekkojoukkue teki historiaa voittamalla ensimmäistä kertaa jääkiekon maailmanmestaruuden – samana vuonna Suomesta tuli myös EU:n jäsen. Vuonna 1996 Suomi taas sai ensimmäisen IKEA:nsa ja ensimmäistä kertaa Suomen historiassa eduskuntaa johti kolme naista. Suomen Tuulivoimayhdistys jatkoi suomalaisen tuulivoiman kehittämistä nyt jo toimintansa vakiuttaneena yhdistyksenä, mutta edelleen pienen ydinjoukon vetämänä.
Suomen Tuulivoimayhdistyksen historia-blogin kolmanteen osaan haastateltu yhdistyksen hallituksen pitkäaikainen puheenjohtaja Bengt Tammelin kiinnostui ja innostui tuulivoima-asioista jo ennen suomenkielisen yhdistyksen syntyä 1980-luvulla. Tammelin osallistui Suomessa toimivan ruotsinkielisen tuulivoimayhdistys Vindkraftföreningenin toimintaan, joka keskittyi tuohon aikaan pitkälti pientuulivoimaan ja tuulivoimaloiden itserakentamiseen.
Ilmatieteen laitoksella työskennellyt Tammelin kiinnostui tuulivoimasta viimeistään huomattuaan, miten vähän tuuliolosuhteita loppujen lopuksi tunnettiin. ”Eräs konkreettinen esimerkki oli, kun vierailimme erään itserakentajan rakentaman tuulivoimalan luona. Voimala oli rakennettu rannalle mutta puiden ympäröimänä tuntui pyörimistä tapahtuvan enemmänkin pystyakselin ympäri kuin roottorissa. Silloin kiinnitin huomioni siihen, kuinka oleellinen asia tuulen ja käyttäytymisen tunteminen tuulivoima-alalla itse asiassa on, ja kuinka vähän siitä kuitenkaan tiedettiin”, muistelee Tammelin.
Väärä tieto vallalla
Pitkin matkaa yhdistyksen yksi tärkeimmistä teemoista on ollut oikean tiedon levittäminen ja väärien uskomusten oikominen. Vähättelevää ja väärää tietoa tuulivoimasta oli Tammelinin mukaan liikkeellä 90-luvulla melkoisesti, kun tuulivoima oli vielä marginaalissa ja kohtalaisen vähän tunnettu energia-ala. Eräs Tuulienergia-lehden pääkirjoitus loppuikin Tammelinin kirjoittamiin sanoihin: ”Miksi tuulienergian hyödyntäminen etenee muualla niin voimakkaasti, mutta meillä ei?”
Yhtenä syynä oli Tammelinin mukaan tuulivoiman periaatteellinen vastustus. Tämä seikka teetti luonnollisesti myös yhdistykselle paljon töitä, ja liittyi myös Tammelinin henkilökohtaiseen motivaatioon toimia tuulivoimaa-alalla: ärsyynnys virheellisen tiedon leviämisestä toimi ajurina oikaista vääriä luuloja, ja toisaalta innosti tuottamaan uutta tietoa esimerkiksi tuulisuuskartoitusten myötä.
”Teimme paljon töitä väärän tiedon kumoamiseksi. Hassulta tuntui vastustuksen periaatteellisuus: kyse ei ollut niinkään esimerkiksi tuulivoiman haitoista, vaan asenteesta. Faktoilla ei saatu välttämättä luuloja ja asenteita liikautettua suuntaan tai toiseen. Oli esimerkiksi todella vaikeaa saada läpi fakta siitä, että talvella, jolloin sähköenergian tarve on suuri, itseasiassa tuulee enemmän kuin kesällä. Ja, että kuinka nopeasti tuulennopeus todella kasvaa ylöspäin mentäessä. Eli Ihan perusasioita oli vaikea saada läpi. Muiden energiatuotantontomuotojen tuntui myös olevan helpompi saada tukea esimerkiksi tutkimukseen”, Tammelin kertoo.
Tietoa jaettiin muun muassa päättäjille ja yhdistyksen edustajat kävivät aktiivisesti eduskunnassa keskustelemassa ja kertomassa tuulivoimasta. ”Joskus saatiin osittain positiivinen vastaanotto, joskus saatiin puskea selkeästi vastatuuleen. Yleensä päättäjistä löytyi joku, joka kuuli kantamme ja allekirjoitti sen, mutta selkeässä vähemmistössä he olivat. Välillä kieltämättä tuntui, että kaikki, mikä oli tuulienergian kannalta positiivista, oli vaikea saada eteenpäin”, muistelee Tammelin.
Pakko oli kuitenkin uskoa, että asenteet muuttuvat kun tieto lisääntyy.
Asenteita muutettiin ja yhdistyksen toimintaa vedettiin edelleen pienellä porukalla, ja oman työn ohella. Teollisuuden osuus hallituksessa oli vähäistä, ja sen edustajisto koostuikin pitkälti tutkimuslaitoksista ja alan ”aatteellisista” kannattajista. ”Alan kehityksen kannalta yrityksistä avainasemassa oli Kemijoki Oy. He lähtivät muun muassa ensitekijöinä selvittämään tuulisuusoloja pohjoisessa. Toki aktiivisuutta osoittivat myös VAPO ja Metso. Hyvin vähän Suomessa puhuttiin kuitenkaan tuulivoimateollisuudesta ja komponenttiteollisuudesta”, Tammelin summaa.
Arktisen tuulivoiman edelläkävijä
Suomessa olosuhteet ajoivat luonnollisesti tutkimaan jäätämisen vaikutuksia tuulivoimaloihin, ja jäätäviin olosuhteisiin tarkoitetun tuulivoimatekniikan kehittäminen olikin 1990-luvulla yksi kansallisen tuulivoimatutkimuksen painopisteistä. Arktinen tuulivoima oli esimerkiksi vuonna 1993 startanneen NEMO 2 tutkimusohjelman yksi päätutkimuskohteista.
”Suomi on edelläkävijä arktisessa tuulivoimassa ja sen tutkimuksessa oltiin 1990-luvulla maailman ykkösmaita. Täällä on olosuhteet, jotka vaativat jäätävien olosuhteiden huomioonotttamisen, ja se näkyi myös tutkimussuuntauksissa. Arktisen tuulivoiman kehittämiseen saatiin rahoitusta niin Suomesta kuin Euroopastakin. Esimerkiksi lapalämmitysteknologian ympärille syntyi useita eri tutkimushankkeita”, Tammelin kertoo.
Lapin tuntureiden tuuliolosuhteiden tutkimus alkoi jo 1980-luvun lopulla, jolloin tunturialueilla havaittiin tuulennopeuksia, joiden vuotuinen keskiarvo liikkui 8 – 10 m/s. Pelkosenniemen Pyhätunturille rakennettiin vuonna 1993 Suomen ensimmäinen arktinen 220 kW tuulivoimala. Voimala oli VTT Energian, Kemijoki Oy:n ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyössä rakentama, ja siihen asennettiin lapalämmitysjärjestelmä tunturin jäätäviä olosuhteita vastaan. Myös Enontekiön Hetassa sijaitsevaan 65 kW tuulivoimalaan asennettiin lapalämmitys keväällä 1994. Lisää arktisia tuulivoimaloita (2 x 450 kW) rakennettiin Lammasoavin tunturille Kilpisjärvelle syksyllä 1996. Käytännön esimerkkejä ja tutkimuskohteita löytyi Suomesta siis jo varsin varhaisessa vaiheessa.
Jäätäviä olosuhteita löytyy myös muilta maailmankolkilta, ja kansainvälinen tiedonvaihto kuului oleellisena osana aihetta koskevan tutkimuksen edistämiseen. STY oli yhdessä Ilmatieteen laitoksen ja VTT:n kanssa järjestämässä kansainvälisiä Boreas-seminaareja, joissa käsiteltiin arktista tuulivoimaa. Vuoden 1994 maaliskuussa järjestettiin Suomessa sarjan toinen seminaari, joka kokosi yhteen arktisen tuulivoiman kansainväliset asiantuntijat yhdeksästä eri maasta. Seminaarissa keskusteltiin esimerkiksi tuuli- ja jäätymisolosuhteiden kartoittamisesta, instrumentoinnista ja jäätymisen vaikutuksista tuulivoimaloihin ja tuulivoimatuotantoon. Käytännön kokemuksia tuulivoimaloiden toiminnasta jäätävillä alueilla raportointiin muun muassa Körsnäsistä ja Pyhätunturilta Suomesta.
Vaikka tuulivoimarakentaminen ei 1990-luvun puolivälissä edennytkään päätähuimaavaa vauhtia, oli Suomessa vahva tahtotila viedä asioita eteenpäin, ja ottaa muuta maailmaa kiinni. Aktiivinen kotimainen tutkimus ja kansainväliseen tutkimukseen osallistuminen, sekä STY:n ympärille kerääntynyt alasta innostuneiden ja siihen uskovien aktiivien joukko olivat merkkejä tästä. Tuulivoimalle oli myös oma Kauppa- ja teollisuusministeriön asettama tavoiteohjelma, jonka mukaan Suomessa tulisi vuonna 2005 olla tuulivoimaa 100 MW verran. Lue seuraavista blogeista, saavutetaanko tavoite tulevien yhdeksän vuoden aikana.
Suomen tuulivoima 1994 – 1996
Vuosien 1994 ja 1996 välisenä aikana tuulivoimaa rakennettiin Suomeen varsin maltillisesti, yhteensä noin kolmen magawatin edestä. Vuoden 1996 lopussa Suomessa verkkoon kytkettyjen tuulivoimaloiden kokonaisteho on 7,2 MW, jolla tuotettiin sähköä 10 987 MWh verran.
*******
Bengt Tammelin toimi Ilmatieteen laitoksella tutkimuspäällikkönä ja yksikön päällikkönä vastaten mm. laitoksen tuulivoimatutkimuksesta. 1990- ja 2000-luvuilla Suomen Ilmatieteen laitos oli kansainvälisesti ainoa ilmatieteellinen tai meteorologinen tutkimuslaitos, joka osallistui aktiivisesti tuulienergiatutkimushankkeisiin. Tammelin toimikin useiden EU-rahoitteisten tutkimushankkeiden käynnistäjänä ja vetäjänä. STY:n puheenjohtajana Tammelin toimi 1996-2007 sekä EWEAn hallituksen jäsenenä 1996-2005.
Juttu on julkaistu alun perin Uusiutuvat-lehdessä vuonna 2018.
Rakentaako Suomi aurinkovoimaa vai sääntelyn sudenkuoppia?
Suomella on hyvä yhteinen tahtotila. Tiedetään, että uusiutuvaa sähköntuotantoa tarvitaan lisää ja mielellään kohtuullisen rivakalla vauhdilla vastaamaan orastavaa kysyntää. Lisäksi tiedetään, että yhtälön ratkaiseminen ei saisi maksaa juuri mitään valtion kirstun ollessa tyhjä. Aurinkovoima voisi osaltaan vastata tähän tarpeeseen tehokkaasti: aurinkovoima on edullisimpia tapoja lisätä sähköntuotantoa, hankkeita on suunnitteilla ympäri maan ja tietämys, osaaminen sekä teknologiat kehittyvät vauhdilla. Kuluvan kevään kirkkaina päivinä on ollut mielenkiintoista seurata, kuinka aurinkosähkö ottaa alati näkyvämpää roolia osana Suomen sähköntuotantoa. Energiamurros etenee.
Tässä valossa on huolestuttavaa, että eduskuntaan hiljattain edennyt alueidenkäyttölain hallituksen esitys näyttää kulkevan vastakkaiseen suuntaan kuin pääministeri Orpon hallitusohjelma.
Hallitusohjelmassa uusiutuvan aurinkovoimaloiden rakentamista halutaan ohjata erityisesti joutomaille ja entisille turvetuotantoalueille. Tavoite on järkevä. Ketteränä sähköntuotantomuotona aurinkovoima taipuu monenlaisiin ympäristöihin – myös alueille, joiden muut maankäytölliset mahdollisuudet ovat rajalliset.
Valitettavasti hyvä hallitusohjelmatavoite on jäänyt huomiotta alueidenkäyttölain reunaehtojen muotoilussa. Hallituksen esittämä uusi ja perusteeton 50 hehtaarin kaavoitusraja käytännössä vaikeuttaisi juuri hallitusohjelman peräänkuuluttamille alueille rakentamista – joutomaille ja entisille turvetuotantoalueille rakentaminen kun on lähtökohtaisesti kalliimpaa. Suunnitteilla oleville aurinkovoimahankkeille kaavoitusvelvoite tarkoittaa kasvavia kustannuksia, pidempiä valmisteluaikoja ja enemmän epävarmuutta. Suurten aurinkovoimaloiden edistäminen hidastuu, riskit kasvavat ja osa investoinneista jää toteutumatta. Ristiriita suhteessa hallitusohjelman tavoitteisiin on ilmeinen.
Kyse ei ole pienestä asiasta. Aurinkovoimahankkeet tuovat kunnille investointeja, verotuloja ja työpaikkoja. Ne vahvistavat alueellista elinvoimaa ja lisäävät kotimaisen sähkön tarjontaa. Lisäksi aurinkovoima tukee erityisesti kasvavaa tuulivoimatuotantoa: öisin ja talvisin tuulee keskimäärin eniten, kun taas aurinkosähköä saadaan parhaiten kevättalvelta pitkälle syksyyn.
Huomion arvoista on myös se, että teollisen mittaluokan aurinkovoima-ala on Suomessa todella uusi. Iäkkäimmätkään kotimaiset aurinkovoimalat eivät ole vielä edes esikouluiässä, ja ensimmäinen yli 100 MW:n aurinkovoimala valmistui vasta viime vuonna.
Kaavarajan lisäksi alueidenkäyttölain esityksessä ongelmallinen on myös metsiä koskeva kirjaus, jonka mukaan “aurinkovoimalan pinta-alasta ei osoiteta merkittävää määrää metsämaalle”. Lakiesitys tai sen perustelut jättävät kuitenkin määrittelemättä, kuinka suurta pinta-alaa tarkoitetaan ”merkittävällä määrällä”. Epäselvä sääntely tulee toteutuessaan johtamaan siihen, että lopullinen linjaus ja lain tulkinta ratkaistaan hallinto-oikeudessa. Se taas tarkoittaa vuosien epävarmuutta hankkeille ja investoinneille.
Kyse on yritysten oikeusturvasta. Toiminnanharjoittajat ansaitsevat selkeän näkymän siihen, onko hanke lain mukainen vai ei. Investointeja ei synny ympäristössä, jossa pelisäännöt selviävät vasta oikeusprosessien kautta.
Aurinkovoima-ala on Suomessa vielä nuori. Sääntelyn reunaehtojen määrittäminen on aiheellista, mutta vaatii erityistä tarkkuutta. Nyt ratkaistaan, rakennetaanko Suomeen vahva kotimainen aurinkovoimamarkkina vai tehdäänkö investoinneista tarpeettoman vaikeita.
Kotimainen puhdas sähköntuotanto tuo työtä, investointeja ja kasvua koko Suomeen. Lainsäädännön tehtävä on luoda ennakoitavat, selkeät ja alan kasvun mahdollistavat reunaehdot toiminnalle.
Osa 2. Alan aktiivinen kehittäminen alkaa 1991 – 1993
Blogisarjan toisessa osassa kerrotaan 90-luvun alusta suomalaisella tuulivoima-alalla. Näinä vuosina keskiössä olivat tutkimus ja yksityishenkilöiden innostus alaa kohtaan. Suomen tuulivoimakapasiteetti lähes viisitoistakertaistui 90-luvun alkuvuosien aikana.
Yhdeksänkymmentäluku alkoi dramaattisesti Neuvostoliiton hajoamisella joulukuussa 1991. Suomikaan ei säästynyt idänkaupan romahtamisen ja pankkikriisin vaikutuksilta: kotimaassa lama alkoi toden teolla, kun markka devalvoitiin ja yritysten konkurssiaalto alkoi. Toisaalta Suomen matka puhelinteknologian johtomaaksi oli alkanut, maailman ensimmäinen GSM-puhelu soitettiin Suomessa Radiolinjan verkossa heinäkuussa 1991. Tuulivoima-alalla muutaman vuoden ikäinen toimialajärjestö jatkoi toimintaansa pienen mutta aktiivisen ydinjoukon voimin.
Yhdistyksen alkuvuosina toimintaa kehitti kourallinen aktiivisia ihmisiä. Alkutaipaleella eräs aktiivi totesinkin, että ”kaikki tässä maassa tuulivoiman kanssa työtä tekevät voisi laittaa samaan taksiin”. Toiminta perustui pitkälti yksityishenkilöihin: yhdistyksellä oli tuolloin yhteensä 100 henkilöjäsentä, kun yritysjäseniä oli neljä. Henkilöjäsenistä löytyi paljon itserakentajia, joiden kanssa yhteistyössä valmisteltiin muun muassa ohjekirja pientuulivoimalan rakentamisesta ja järjestettiin syysseminaari aiheesta.
”Toki henkilöjäsenten joukossa oli työntekijöitä tuulivoimasta kiinnostuneista organisaatioista, mutta kyllä yhdistyksessä pitkälti toimittiin oman henkilökohtaisen kiinnostuksen ajamina”, kertoo pitkään tuulivoima-alalla työskennellyt ja yhdistyksen toiminnassa mukana ollut Hannele Holttinen.
Holttinen tuli mukaan yhdistyksen toimintaan mukaan vuonna -90, muun muassa järjestämään alan suurta FinnWind-konferenssia.
”Yli kymmenen eri osallistujamaan kansainvälisen seminaarin järjestäminen vaati paljon työtä, mutta siitä tuli merkittävä tapahtuma siitäkin syystä, että siellä keskusteltiin tuulivoiman ohella avoimesti myös muiden energiatuotantomuotojen eri puolista. Paikalla oli sekä poliittisia, että talouselämän ja teollisuuden edustajia, ja kohtaamiset toivat kaivattuja uusia tuulia energiakeskusteluun Suomessa. Silloin myös todettiin, etteivät Euroopan yhtenevät tuulet energia-asioissa vielä juurikaan puhalla Suomessa”, Holttinen muistelee alkutaivaltaan tuulivoimayhdistyksen riveissä.
Tieto on kultaa
Vuosina 1991 – 1993 tuulivoimarakentaminen oli meillä vilkasta, sillä noina vuosina Suomeen rakentui uusia voimaloita muun muassa Korsnäsiin, Siikajoelle, Kalajoelle ja Kemiin. Rakennetut voimalat toimivat tärkeinä referensseinä tutkijoille. ”Yhdistyksen alkuvuosina tiedon kerääminen oli selkeästi alan tärkein missio. Tietoa kerättiin ja tuotettiin rakennettujen tuulivoimaloiden tuotantoa ja toimintaa tarkkailemalla. Etenkin vuonna -91 rakennettu Korsnäsin tuulipuisto oli tärkeä kohde, johon toteutettiin NEMO tutkimusohjelmassa seurantamittaukset”, Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen VTT:n (nyk. Teknologian tutkimuskeskus VTT) tuulienergiatutkimuksessa mukana ollut Holttinen kertoo.
”Tutkimustietoa tarvittiin, jotta tiedettiin mitä kehittää. Mikä tekniikka Suomessa, esimerkiksi jäätävissä olosuhteissa, toimii. Myös tuuliresurssien arvioiminen oli luonnollisesti tärkeä asia, jotta tuulivoimaloiden sijoittaminen olisi mahdollisimman optimaalista – ensimmäisten projektien kohdalla saatiin karvaasti kokea se, miten huonosti Tanskassa kehitetty WAsP malli toimi metsäisessä maastossa”, jatkaa Holttinen.
NEMO-ohjelman tuulivoimaan liittyvät tutkimusprojektit pyrkivätkin antamaan vastauksia kysymyksiin, joita tuulivoiman lisääminen Suomen energiajärjestelmään tulisi tuomaan tullessaan.
NEMO-ohjelman aikana syntyi muun muassa ensimmäinen Suomen Tuuliatlas, tuulisten alueiden potentiaalikartoitus ja tuulivoiman teknisen ja taloudellisen merkityksen arviointi Suomen sähköjärjestelmässä.
Kun tuulivoimaloita alkoi nousta Suomeen lisää, yhdistyksen Tuulensilmä-lehdessä alettiin julkaista maamme tuulivoimatuotantotilastoja. Joitain vuosia Suomen Tuulivoimayhdistyksen lehti olikin ainoa media, jossa julkaistiin tietoa voimaloiden tuotannoista. Vuodesta 1994 eteenpäin tilastojen ylläpitäminen siirtyi osaksi VTT:n ja IEA:n yhteistyötä.
Ei soolona, vaan osana orkesteria
Yleisesti ilmapiiri energia-alalla oli 90-luvun alussa uutta tulokasta kohtaan jokseenkin negatiivinen. ”Tuulivoima oli uusi tulokas, eikä sitä osattu tai haluttu vielä ajatella osana energiajärjestelmää. Piti saada läpi ajatus, että ei tuulivoima ole sooloprojekti vaan osa orkesteria – tuotetaan sillä vaikka 10, 20 tai 30 prosenttia sähköntarpeesta. Ei tuulivoimalla ole tarkoituskaan kattaa kaikkea sähköntarvetta. Tätä ajatusta saa alleviivata edelleen silloin tällöin”, Holttinen naurahtaa.
Suurin kannatus ja ymmärrys tuulivoimalle löytyi 90-luvun alussa yksityishenkilöiden joukosta, jossa tapa tuottaa puhdasta sähköä tuulesta nähtiin positiivisena ja kiinnostavana asiana – tulevaisuutena. Tämä näkyikin suurena henkilöjäsenten määränä, ja aktiivisena haluna kehittää myös pientuulivoimaa ja tuulivoimaloiden itserakentamista.
Tutkimuslaitoksista tuulivoima-alan kehittämisessä olivat vahvasti mukana VTT ja Ilmatieteen laitos, mutta energiayhtiöitä oli alkuvaiheessa mukana vain kourallinen: Vaasan Sähkö, Revon Sähkö ja Kemijoki Oy. Kuluttajaomisteiset yhtiöt rakensivat alkuaikoina suuren osan voimaloista muun muassa Ahvenanmaalla.
Suomalaiset yritykset olivat alusta asti hyvin mukana generaattori- ja vaihteistotoimittajina ja nähtiin, että suomalaisella komponenttiviennillä voisi laajemminkin olla oma jalansijansa kasvavilla tuulivoimamarkkinoilla. Näkymät ja ajoitus olivat todellakin oikeita, sillä näistä yrityksistä menestyksekästä komponenttivientiä tekevät edelleen muun muassa Moventas ja ABB.
Tuulensilmä tietolähteenä
Alusta lähtien yhdistyksen toiminnan kulmakivenä on ollut tiedon jakaminen, ja alkuvuosina pääasiallisena tiedonjakokanavana toimi yhdistyksen toimittama Tuulensilmä-lehti. Kun sähköpostit eivät vielä kulkeneet ja faksikin välitti usein viestiä vain toimistosta toiseen, oli säännöllisesti postiluukkuun ilmestyvä painettu lehti tärkeä tapa tiedottaa jäsenistöä.
Ensimmäiset vuodet Tuulensilmää toimitettiin pitkäaikaisen päätoimittaja Holttisen kotoa käsin. Tärkeimpänä juttupankkina toimi Suomessa toimivan ruotsinkielisen serkun Vindkraftföreningenin toimitus, ja jutut taittuivat kätevästi Tuulensilmäksi Pagemakerillä.
”Vindkraftförengenin Vindögat-lehti oli kansainväliselläkin tasolla korkealle arvostettu alan julkaisu. Ajankohtaisuudesta pidettiin huoli seuraamalla muita alan julkaisuja, kuten Wind Power Monthlyä, ja jo silloin johtavan tuulivoimamaa Saksan tuulivoimalehtiä”, kertoo Holttinen.
1990-luvun alkuvuosien Tuulensilmä-lehdissä pohdittiin muun muassa koerakentamisen tarpeellisuutta Suomessa, tuulivoimanäkymiä niin USA:ssa kuin Euroopassakin, sekä kirjoitettiin itserakentajien esiinmarssista ja suomalaisesta erikoisuudesta: offshore-on-the-rocks konseptista.
Lehden toimittaminen vaati manuaalisen taittamisen aikakautena oman aikansa ja kolme – neljä lehteä vuodessa voidaan lukea varsin kunnioitettavaksi saavutukseksi – nykyäänkin yhdistyksen lehti ilmestyy painettuna vain kaksi kertaa vuodessa. ”Tuulensilmän toimittaminen äitiyslomavuosina piti toisaalta hyvin työelämässä kiinni ja toimi kotivuosina myös eräänlaisena henkireikänä,” naurahtaa Holttinen.
Suomen tuulivoima 1991 – 1993
Suomessa toimi tai tänne rakennettiin vuosien 1991 – 1993 aikana tuulivoimaloita Korsnäsiin, Sottungaan, Poriin, Siikajoelle, Kalajoelle, Kemiin, Pyhätunturille ja Hailuotoon. Suomen tuulivoimakapasiteetti monikertaistui vuosien aikana vuoden 1990 lopun 370 kilowatista 4310 kilowattiin vuoden 1993 loppuun mennessä. Lokakuussa 1993 tuulivoimatuotanto ylitti 1000 MWh:n rajapyykin, koko vuoden tuotanto oli 4452 MWh.
*******
Hannele Holttinen tuli mukaan Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimintaan hallituksen sihteerinä vuonna 1990 järjestämään Finnwind’90 tapahtumaa. Työuransa VTT:llä tehnyt Holttinen on toiminut yhdistyksen lehden Tuulensilmän päätoimittajana sekä yhdistyksen hallituksessa vielä 2000-luvulla.
Juttu on julkaistu alun perin Uusiutuvat-lehdessä vuonna 2018.
Osa 1. Tuulivoiman ensimmäiset askeleet 1988 – 1990
Blogisarjan ensimmäisessä osassa eletään öljykriisin jälkimainingeissa ja Suomen Tuulivoimayhdistys syntyy.
Eletään lokakuun loppua vuonna 1988. Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskuntatalo Dipolin kokoustilasta kävelee ulos yhdeksän juuri perustetun yhdistyksen hallituksen jäsentä ja joukko muita tuulivoiman ystäviä. Lähtölaukaus on annettu ja Suomen Tuulivoimayhdistys ry (STY) syntynyt.
Otetaan kuitenkin aluksi muutamia askelia taaksepäin, ja katsotaan hetki suurempaa kuvaa. Tuuli on kautta aikojen valjastettu mekaaniseen työhön mutta ensimmäiset sähköä tuottavat kaupalliset tuulivoimalat tulivat markkinoille – missäs muualla kuin – Tanskassa 1980-luvulla. Ylipäätään uusien, polttoaineettomien energiantuotantomuotojen etsimiseen herättiin länsimaissa 1970-luvun öljykriisin myötä. Pelko öljyn saannin riittämättömyydestä ravisteli läntistä maailmaa, missä teollistumisen myötä hyvinvointi ja sen lisääminen oli enenevässä määrin sidoksissa öljyyn.
Myös Suomen energiatalouden riippuvaisuus öljystä oli nopeasti kohonnut 1960-luvulla ja öljyn hinnan roima nousu vaikutti myös suomalaisten elämään, hallituksen joutuessa sääntelemään poikkeustilalailla muun muassa huoneiden lämpötiloja ja moottoriteiden valaistuksia. Suomessa alkoi myös voimakas panostaminen hiilen käyttöön perusvoimana öljyn sijaan.
Yhdistyksen synty
Muun muassa energiakriisien myötävaikutuksesta kauppa- ja teollisuusministeriö päätti 80-luvun lopulla alkaa panostaa tutkimukseen uusien energiantuotantotapojen hyödyntämisen mahdollisuuksista Suomessa. Valtiovallan kiinnostus uusiutuvan energian edistämiseen toimi ajurina myös suomalaisen tuulivoima-alan edunvalvonnan kehittymiseen ja tehostamiseen.
”Siihen saakka suomalaisen tuulivoiman puolesta oli puhunut ruotsinkielinen tuulivoimayhdistys Vindkraftföreningen, joka oli perustettu vuonna 1982. Nyt kun tuulivoima alkoi herättää enenevässä määrin kiinnostusta maailmalla ja Suomessakin aloitettiin NEMO-tutkimusohjelma, jossa tuulivoimalla oli suuri rooli, oli aika kypsä suomenkielisen tuulivoimajärjestön perustamiselle”, kertoo Esa Peltola, yksi yhdistyksen perustajajäsenistä.
”Ruotsinkielisen sisaryhdistykseltä saadun kannustuksen ja tuen lisäksi yhdistyksen perustamisen puolesta puhui myös aktiivinen joukko itserakentajia, jotka toivoivat tiedonvaihtoa ja tukea omien tuulivoimaloiden rakentamiseen”, Peltoja jatkaa.
Yhdistyksen syntymisen syy on tiivistetty ensimmäisen vuosikokouksen pöytäkirjaan varsin yksiselitteisesti: ”Tarkoituksena on työskennellä tuulivoiman energialähteenä käytön hyväksi”.
Peltolan lisäksi yhdistyksen perustamista oli suunnittelemassa kourallinen yksityishenkilöitä mutta myös jokunen teknologiaviennistä kiinnostunut yritys myötävaikutti yhdistyksen syntyyn. Esimerkkeinä Peltola mainitsee Jyväskylässä tuolloin vaihteita valmistaneen Valmetin ja Alshtrömin.
”Nämä yritykset näkivät jo tuolloin tuulivoiman kansainvälisen potentiaalin ja olivat valmiita panostamaan vientiin. Näköalat ulkomailta ja usko tuulivoiman tulevaisuuteen kasvavana energiamuotona oli yksi yhdistyksen perustamiseen vahvasti vaikuttanut tekijä. Haluttiin osaksi kehitystä, joka oli jo muualla maailmassa alkanut”, summaa Peltola.
Talkoita ja kunnianhimoisia tavoitteita
Vuosi 1989 oli yhdistyksen ensimmäinen toimintavuosi. Toiminta aktivoitui vuoden loppupuolella, jolloin STY:n ja Vindkraftföreningenin yhteinen syyskokous pidettiin Vöyrillä. Samalla pidettiin yhdistyksen vuosikokous, jossa perustettiin yhdistyksen lehden Tuulensilmän toimitus. Näihin päiviin saakka toimitettu, joskin nimeään pariin otteeseen vaihtanut julkaisu on ollut yhdistyksen alusta saakka tärkeä osa yhdistyksen toimintaa. Jo ensimmäisenä toimintavuonna tehtiin kunnianhimoinen suunnitelma julkaista peräti neljä lehteä joka vuosi. Vaikka tavoitteeseen ei tulevaisuudessa aina ylletty, oli se osoitus, että asenne oli alusta saakka: full steam ahead!
”Aluksi kokoonnuttiin milloin missäkin, joskus jonkun yrityksen tiloissa, joskus jonkun kotona. Jäseniä oli noin kolmisenkymmentä”, muistelee Peltola. ”Töitä yhdistyksessä tehtiin tuohon aikaan luonnollisesti vapaa-ajalla ja talkoohommina. Yhdistyksen hallituksen jäsenet osallistuivat alan kotimaisiin ja kansainvälisiin konferensseihin ja asiantuntija-tapaamisiin, osa jopa omakustanteisesti. Tämä kertoo jäsenistön intohimoisesta suhteutumisesta alan kehittämiseen Suomessa”.
Vaikka alalla suhtauduttiin asiaan intohimoisesti, asenne oli helposti vähättelevä ja tuulivoimasta puhuttiin pitkälti sivulauseessa. ”Energiakeskusteluissa tuulivoima pysyi sivussa. Se oli jotain mihin ei vielä suhtauduttu tosissaan, eikä sitä nähty todellisena vaihtoehtona”, Peltola kertoo. ”Kuitenkin esimerkiksi NEMO -ohjelmassa kartoitettiin Suomen tuulivoimapotentiaaliksi 6 terawattitunnin tuotanto”.
”Hauskana huomiona voisi pitää, että vasta nyt – 30 vuotta myöhemmin – ollaan Suomessa saavuttamassa tuo 6 TWh:n tuotanto. Vaikka nyt ollaankin päästy hyvään vauhtiin, suomalaisen tuulivoiman kohdalla ei voine puhua räjähtävästä alusta”, naurahtaa Peltola.
Suomen tuulivoima 1988 – 1990
Suomessa toimi tai sinne rakennettiin vuosien 1988 – 1990 aikana kolme yksittäistä ”isompaa” tuulivoimalaa. Ensimmäinen verkkoon liitetty tuulivoimala oli rakennettu Suomeen jo vuonna 1986. Voimala oli Imatran voiman Kopparnäsin 300 kilowatin koelaitos. Voimalan teho oli noin kymmenesosan nykyvoimaloiden tehosta. Tämän lisäksi Vöyrillä toimi tehtaan yhteydessä 10 kilowatin tuulivoimala ja vuoden 1990 – 1991 vaihteessa rakentui 60 kilowatin voimala Enontekiölle. Yhteensä Suomen tuulivoimaloiden kapasiteetti oli siis 90-luvun alkaessa 370 kilowattia.
******
Esa Peltola on yksi Suomen Tuulivoimayhdistyksen perustajista. Työuransa VTT:llä ja Kemijoki Oy:ssä tehnyt Peltola on toiminut yhdistyksen puheenjohtajana, varapuheenjohtajaa sekä ollut yhdistyksen hallituksessa yhdistyksen perustamisesta 1990-luvun loppupuolelle.
Juttu on julkaistu alun perin Uusiutuvat-lehdessä vuonna 2018.