Siirry sisältöön

Kainuu kouluttaa vihreän siirtymän osaajat – Tuulivoima- ja aurinkoenergiaosaamista Kainuuseen -hanke vauhditti vihreää siirtymää koulutuksen keinoin 

Kainuussa on rakennettu uusiutuvan energian osaamisesta pysyvä osa alueen koulutus- ja elinkeinorakennetta. Tuulivoima- ja aurinkoenergiaosaamista Kainuuseen -hanke vahvisti koulutuksen ja yritysten yhteistyötä, loi uusia oppimisympäristöjä Kajaaniin ja Kuusamoon sekä vakiinnutti tuuli- ja aurinkoenergiaan liittyvän koulutuksen osaksi Kainuun ammattiopiston pysyvää tarjontaa. Tulokset ylittivät tavoitteet niin laajuudessa, laadussa kuin vaikuttavuudessa – hanke on valtakunnallinen esimerkki siitä, miten koulutus voi vauhdittaa vihreää siirtymää. 

EU:n ja ELY-keskusten tukeman Tuulivoima- ja aurinkoenergiaosaamista Kainuuseen -hankkeen keskeinen tavoite oli vahvistaa Kainuun alueen uusiutuvan energian osaamista ja varmistaa, että alueella on tulevaisuudessa riittävästi koulutettua työvoimaa tuuli- ja aurinkoenergian rakentamiseen, kunnossapitoon ja järjestelmien ylläpitoon. Toiminta pohjautui sekä kansallisiin että EU-tason koulutus- ja ilmastopoliittisiin linjauksiin, joiden tavoitteena on kestävä energiamurros ja hiilineutraali Suomi 2035. 

Osaamisen kehittämistä elinkeinoelämän tarpeista käsin 

Hankkeen pedagoginen lähtökohta oli työelämälähtöisyys: koulutussisältöjä, oppimisympäristöjä ja opettajien osaamista kehitettiin tiiviissä yhteistyössä alan yritysten ja järjestöjen kanssa. Koulutuksen rakenteita uudistettiin niin, että ne tukevat elinikäistä oppimista ja yksilöllisiä koulutuspolkuja, yhdistäen sähkö-, automaatio- ja kone- ja tuotantotekniikan osa-alueet uusiutuvan energian sovelluksiin. 

Kainuun ammattiopiston opettajien osaamista syvennettiin täydennyskoulutuksilla ja työelämävierailuilla. Samalla rakennettiin uusia digitaalisia ja käytännönläheisiä oppimisympäristöjä, joissa hyödynnettiin lisättyä ja virtuaalista todellisuutta (AR/VR) turvallisuuden ja autenttisuuden lisäämiseksi. 

Erityisen merkittävä saavutus oli Kajaanin ja Kuusamon kampukselle rakennettu aurinkoenergian oppimisympäristö, joka mahdollistaa aurinkosähköjärjestelmien asennuksen, mitoituksen ja mittauksen harjoittelun aidon kaltaisissa olosuhteissa. Oppimisympäristö on nyt pysyvä osa Kainuun ammattiopiston koulutusrakennetta ja palvelee sekä perustutkinto- että täydennyskoulutusta. 

Yritysyhteistyö loi käytännön vaikutuksia ja uusia verkostoja 

Hanke tiivisti merkittävästi oppilaitoksen ja yritysten välistä vuoropuhelua. Mukana oli 40 organisaatiota, mikä ylitti nelinkertaisesti alkuperäisen tavoitteen. Yhteistyökumppaneina toimivat muun muassa: 

  • Vestas ja Nordex, kansainväliset tuulivoimateollisuuden toimijat 
  • Paikallis-Sähkö Oy ja Enerke Oy, alueelliset energia-alan ja sähköurakoinnin asiantuntijayritykset 
  • Suomen Uusiutuvat ry, uusiutuvan energian koulutuksen ja viestinnän yhteistyöverkosto 
  • Opetushallitus, Teknologiateollisuus ry ja Energiateollisuus ry, kansallisen koulutus- ja elinkeinopolitiikan keskeiset vaikuttajat 

Yritysyhteistyö mahdollisti opiskelijoiden oppimisen todellisissa työympäristöissä ja auttoi kohdentamaan koulutuksen sisältöjä alan ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Useat yritykset ovat sittemmin ilmoittaneet halunsa jatkaa yhteistyötä pysyvänä osana koulutuksen ja työelämän yhteistä kehitystyötä. 

Koulutuspolitiikan näkökulmasta – alueellinen malli vihreän siirtymän koulutukselle 

Hanke tuki suoraan Euroopan sosiaalirahasto+ (ESR+) -ohjelman erityistavoitetta “Uutta osaamista työelämään”. Kainuussa tämä konkretisoitui mallina, jossa ammatillinen koulutus toimii osana vihreän siirtymän infrastruktuuria. 

Tulokset osoittavat, että alueellinen koulutusorganisaatio voi toimia strategisena solmukohtana, joka yhdistää teknologisen innovaation, työelämän osaamistarpeet ja aluekehityksen.Hanke myös loi pohjaa tulevalle vetytalouden ja hybridienergiajärjestelmien koulutukselle, vastaten kansallisiin energiamurroksen linjauksiin. 

Kestävä kehitys ja turvallisuus koulutuksen läpileikkaavina teemoina 

Kaikessa toiminnassa korostuivat kestävän kehityksen ekologiset, sosiaaliset ja taloudelliset ulottuvuudet. Virtuaaliset oppimisympäristöt vähensivät koulutusten hiilijalanjälkeä ja loivat saavutettavuutta myös niille opiskelijoille, joille fyysinen osallistuminen on haasteellista. 

Turvallisuusnäkökulma oli erityisen keskeinen – niin sisältöjen, harjoitusympäristöjen kuin opetuskäytäntöjen tasolla. Tämä on linjassa GWO-standardien (Global Wind Organisation) vaatimusten kanssa ja toimii pohjana tulevien BST- ja BTT-koulutusmoduulien perustamiselle Kainuuseen. 

Tulokset ylittivät tavoitteet 

Hankkeeseen osallistui yhteensä 87 henkilöä, lähes tavoitteen mukaisesti, mutta organisaatioyhteistyön laajuus (40 kumppania) ylitti odotukset moninkertaisesti. Laadullisten tavoitteiden osalta hanke ylitti odotukset kaikissa keskeisissä mittareissa: oppimisympäristöjen laatu, opetushenkilöstön osaaminen, työelämäyhteistyö ja koulutuksen vetovoima vahvistuivat merkittävästi. 

Erityisenä tuloksena voidaan pitää uusiutuvan energian koulutuksen vakiintumista Kainuun ammattiopiston pysyvään tarjontaan sekä koulutusmateriaalien ja digitaalisten sisältöjen julkista saatavuutta KAO:n verkkosivuilla ja Suomen uusiutuvat ry:n kanavissa. 

Kainuulainen koulutus osana Euroopan vihreää siirtymää 

Hanke vahvisti Kainuun asemaa osana Euroopan vihreää siirtymää ja energiateknologista uudistumista. Se loi rakenteita, jotka tukevat kestävää aluekehitystä, työllisyyttä ja osaamisen siirtymistä sukupolvelta toiselle. 

Samalla se toimii mallina sille, kuinka alueellinen koulutustoimija voi strategisesti kytkeytyä globaaleihin ilmasto- ja energiatavoitteisiin – konkretisoiden EU:n Green Deal -strategiaa koulutuksen ja osaamisen tasolla. 

Yhteinen kiitos ja katse tulevaisuuteen 

Kainuun ammattiopisto kiittää lämpimästi kaikkia hankkeen toteutuksessa mukana olleita yrityksiä, järjestöjä ja viranomaisia: 
Vestas, Nordex, Paikallis-Sähkö, Enerke, Suomen Uusiutuvat ry, Opetushallitus, Teknologiateollisuus ry, Energiateollisuus ry sekä lukuisa joukko alueellisia ja kansallisia sekä kansainvälisiä yhteistyötahoja. 

Yhteistyö on osoittanut, että uusiutuvan energian osaaminen ei ole vain teknistä tietoa – se on myös alueellisen elinvoiman, yhteisöllisyyden ja kestävän tulevaisuuden rakentamista. 

Tuulivoima- ja aurinkoenergiaosaamista Kainuuseen -hanke (1.8.2023–30.9.2025) toteutettiin Euroopan unionin osarahoituksella, osana Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelmaa. Rahoittajana toimi Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus), ja hankkeen hallinnoijana Kainuun ammattiopisto, Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitos. 

Artikkelin kirjoittaja on Kainuun ammattiopiston suunnitteluopettaja Ville Loukusa, joka toimi Tuulivoima- ja aurinkoenergiaosaamista Kainuuseen -hankkeessa projektipäällikkönä. 

Uusiutuvien tuomaa työtä: Iida Mäkimattila

Juttusarjassa esitellään uusiutuvan energian alalla työskenteleviä ihmisiä ja yrityksiä.

Nimi: Iida Mäkimattila

Työpaikka: Borenius Attorneys Ltd

Koulutus: Oikeustieteen maisteri ja asianajaja

Miten uusiutuva energia työllistää sinua?

Työskentelen erilaisiin energiaprojekteihin liittyvien sopimusten, kuten projekti- ja maanvuokrasopimusten, parissa. Lisäksi avustan asiakkaitamme energiaprojektien rahoitukseen ja transaktioihin liittyvissä toimeksiannoissa. Vastaan myös säännöllisesti sähkö- ja muihin energiamarkkinaregulaatioon liittyviin kysymyksiin.

Mikä on parasta työssäsi?

Parasta on löytää yksinkertainen ratkaisu monimutkaisiin ongelmiin ja päästä kehittämään asiakkaiden ideoita heidän kanssaan. Erityisen palkitsevaa on nähdä, kun neuvonantomme edistää projekteja ja mahdollistaa vihreän siirtymän toteutumista käytännössä. Uusiutuvan energian alalla työskentelee poikkeuksellisen mukavia tyyppejä, mikä on suuri plussa.

Mieleenpainuvin muisto työsi parista?

Vaasan energiaviikot on jokavuotinen kohokohta, josta on kertynyt lukuisia hauskoja muistoja.

Uusiutuvien tuomaa työtä: Timo Huhtinen

Juttusarjassa esitellään uusiutuvan energian alalla työskenteleviä ihmisiä ja yrityksiä.

Nimi: Timo Huhtinen

Työpaikka: Sitowise

Koulutus: DI, YKS 245 (YKS-pätevyys tarkoittaa FISE ry:n myöntämää kaavanlaatijan pätevyyttä)

Miten uusiutuva energia työllistää sinua?

Teen konsulttina tuulivoima- ja aurinkoenergiahankkeisiin liittyviä ympäristövaikutusten arviointimenettelyjä, osayleiskaavoja sekä niihin liittyviä selvityksiä. Olen myös mukana rakentamislupa-aineistojen laadinnassa. Tuulivoimahankkeiden YVA-menettelyjä ja osayleiskaavojen on tehnyt vuodesta 2013 alkaen.

Teen myös YVA- ja kaavaprosessien läpivientiä. YVA- ja kaava-asiakirjojen laadinnan lisäksi työ sisältää viranomaisten kanssa käytävien neuvottelujen aineistojen valmistelua ja esittelyä niissä, kuntien kanssa käytäviä neuvotteluja kaavoitukseen liittyen, YVA-prosessin ja kaavoituksen vaiheiden ja vuorovaikutuksen yhteensovittamista sekä yleisötilaisuuksien aineistojen valmistelua ja esittämistä.

Mikä on parasta työssäsi?

Työ on haastavaa ja vaikeaa, mutta juuri siksi hyvin motivoivaa. Hankkeet maapallon pelastamisen kannalta ovat tärkeitä, koska niiden avulla pystytään hillitsemään ilmastonmuutosta ja niiden avulla on mahdollisuus päästä eroon fossiilisten polttoaineiden käytöstä.

Haasteena on, että esimerkiksi viranomaistoiminnassa näillä myönteisillä vaikutuksilla ei tunnu olevan mitään painoarvoa. Tuntuu siltä, että viranomaiset pyrkivät vaikeuttamaan hankkeiden toteuttamista ja vaativat aina vain enemmän ja enemmän erilaisia selvityksiä, joiden perusteella hankkeiden toteuttamiskelpoisuus voitaisiin kyseenalaistaa.

Mieleenpainuvin muisto työsi parista?

Mieleenpainuvinta työssäni ovat yleisötilaisuudet, jotka nykyisin pidetään lähes poikkeuksetta hybriditilaisuuksina. Suomalaiset ovat hyvin käyttäytyvää kansaa. Lähes poikkeuksetta yleisötilaisuuksien keskusteluissa puhujat saavat esittää kysymyksensä ja kommenttinsa rauhassa ja muut kuuntelevat kiltisti.

Toki äänessä ovat pääosin hankkeiden vastustajat, mutta heillä on eniten huolia mielessä, ja ne pitää saada tuoda esiin yleisötilaisuuksissa, joissa pyritään myös vastaamaan kaikkiin kysymyksiin.

Hankkeiden toteuttamisen kannalta on haastavaa, että selvitysvaatimukset ja hankkeiden toteuttamisedellytykset muuttuvat koko ajan. Tämä on hankkeiden kehittäjien ja kehityksen rahoittajien näkökulmasta osittain kohtuutonta. Tuulivoimahankkeen toteutuminen edellyttää aina myös kunnan päätöksentekijöiden enemmistön hyväksyntää. Viime kädessä siis kunnanvaltuuston enemmistön kannatusta hankkeelle. Kunnalla on kaavoitusmonopoli, eli päättäjillä on täysi valta hyväksyä tai hylätä hanke, jos he niin haluavat tehdä.

Konsulttityön tavoitteena on edistää hankkeen toteuttamista. Omassa työssäni tavoitteena on saada aikaan hankkeen toteuttamisen mahdollistama lainvoimainen osayleiskaava. Jos kaavaa ei edellytetä esimerkiksi aurinkoenergiahankkeissa, tavoitteena on lainvoimainen rakentamislupa. Vasta näiden saamisen jälkeen hankkeessa voidaan keskittyä rakentamisen suunnitteluun ja rakentamiseen.

Uusiutuvien tuomaa työtä: Marjo Nyström

Juttusarjassa esitellään uusiutuvan energian alalla työskenteleviä ihmisiä ja yrityksiä.

Nimi: Marjo Nyström

Työpaikka: Oy Risk consult Ab, osakas

Koulutus: OTM, Vakuutusmeklari, Risk Manager

Miten uusiutuva energia työllistää sinua?

Asiantuntijapalvelut, vahinkoriskien vakuuttaminen ja vahinkoasioiden hoito.

Mikä on parasta työssäsi?

Olla asiakkaiden tukena uusiutuvien energiamuotojen vahinkoriskien vakuuttamisessa ja auttaa haasteellisissa vahinkotilanteissa. Lisäksi Site -käynnit ovat aina mielenkiintoisia.

Mieleenpainuvin muisto työsi parista?

Kun on pystynyt ratkaisemaan asiakkaalle haasteellisen tilanteen, esim. haasteellisen vahinkoasian osalta.