Siirry sisältöön

Tuuli- ja aurinkovoiman luontovaikutukset ovat muuta energiantuotantoa pienemmät

Suomen uusiutuvat selvitti yhdessä One Planetin kanssa maatuuli- ja aurinkovoiman luontovaikutuksia. Selvityksen mukaan niiden luontovaikutukset ovat pienemmät kuin muilla energiantuotantomuodoilla.

Tuuli- ja aurinkovoimarakentamisen on ennustettu jopa yli kymmenkertaistuvan Suomessa seuraavien vuosikymmenien aikana. Huoli uuden energiainfrastruktuurin vaikutuksista Suomen luontoon on aiheellinen ottaen huomioon Suomen lajien ja luontotyyppien nopean uhanalaistumiskehityksen. Suomen pohjoisen luonnon ja uhanalaisen eliöstön näkökulmasta kiihtyvä ilmastonmuutos on kuitenkin merkittävästi suurempi uhka kuin lisääntynyt tuuli- ja aurinkovoimarakentaminen, jolla pyritään korvaamaan ilmastonmuutosta kiihdyttävää energiantuotantoa.

Käynnistimme yhdessä Suomen uusiutuvien kanssa syksyllä 2024 RELEX-säätiön rahoittaman kattavan luontotyön, jonka ensimmäisessä osassa tuotimme selvityksen Suomen maatuuli- ja teollisen mittakaavan aurinkovoimarakentamisen luontovaikutuksista. Helmikuussa julkaistu selvitys osoittaa, että verrattuna muihin energiantuotantomuotoihin tuuli- ja aurinkovoiman luontovaikutukset ovat kohtalaisen pienet, mutta siitä huolimatta ne on tärkeä tunnistaa, jotta tuuli- ja aurinkovoimarakentamisessa pystytään entistä paremmin vähentämään kielteisiä luontovaikutuksia ja tekemään toimia luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseksi.

Koska luontovaikutusten mittaamiselle ei ole olemassa yhtä ainoaa selkeää mittaria, on tuuli- ja aurinkovoiman luontovaikutuksia tutkittu ja verrattu muihin energiantuotantomuotoihin luontokadon merkittävimpien ajureiden, eli maan- ja merten käytön, ilmastonmuutoksen, luonnonvarojen kulutuksen sekä saaste- ja vieraslajivaikutusten kautta. Tuuli- ja aurinkovoiman merkittävimmät luontovaikutukset syntyvät rakennusmateriaaleista ja niiden tuotannosta, joiden luontovaikutukset sijoittuvat Suomen rajojen ulkopuolelle.

Merkittävimmät kielteiset luontovaikutukset Suomessa syntyvät tuuli- ja aurinkovoiman maankäytöstä, joka pirstoo, pienentää ja heikentää paikallisia elinympäristöjä. Luontovaikutusten osalta on kuitenkin syytä suhteuttaa vaikutuksia myös muihin ihmisen aiheuttamiin paineisiin luonnolle. Selvitys osoittaa muun muassa, että enimmilläänkin tuulivoiman suora maankäyttövaikutus kohdistuu alle prosenttiin Suomen metsäpinta-alasta, kun taas metsätalouden käytössä on yli 90 prosenttia metsäpinta-alastamme.

Tuuli- ja aurinkovoiman kielteisiä luontovaikutuksia pystytään tehokkaasti minimoimaan sijoittamalla voimalaitokset muualle kuin luonto- ja lajistoarvoiltaan herkimmille ja rikkaimmille alueille. Luonnonvarojen vastuullinen hankinta ja rakennusosien sekä materiaalien kierrättäminen on myös tärkeässä roolissa luontovaikutusten pienentämisessä.

Suomen uusiutuvat on yhdessä jäsenyritystensä kanssa asettanut alalle yhteisen luontotavoitteen. Mittavassa luontotyössä on selvitetty tuuli- ja aurinkovoima-alan luontovaikutuksia ja kehitetty luontopositiivisia toimintamalleja. Katso luontotyökartta Suomen uusiutuvien verkkosivuilta.

Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä Suomen uusiutuvien luontohankkeessa.

Yhteisenä tavoitteena paikallisen hyväksyttävyyden vahvistaminen

Energia on yhteiskunnalle kriittisen tärkeää. Ilmastonmuutos, luontokato ja geopoliittiset syyt ovat voimia koko energiasektorin perustavanlaatuiselle muutokselle, jota kuvataan termillä energiamurros. Energia herättää paljon ajatuksia, tunteita ja myös ristiriitoja, etenkin nyt tuotannon ja kulutuksen painopisteiden muuttuessa. Energia-ala haluaa etsiä keinoja, joilla energiasta voidaan käydä rakentavaa yhteiskunnallista keskustelua.

Energia kaikissa muodoissaan on keskeistä ja kriittistä yhteiskuntamme toiminnalle: emme pärjää ilman sähköä, lämpöä ja liikenteen käyttövoimia. Myös teollisuus vaatii energiaa pystyäkseen tuottamaan hyödykkeitä sekä koti- että vientimarkkinoiden käyttöön. Energian hankinnalla on aina vaikutuksia: Energian tuonti aiheuttaa suuria kustannuksia, toisaalta energian tuottaminen vahvistaa Suomen taloutta niin valtion kuin sijaintikuntienkin tasoilla. Omavaraisuus eri energialähteiden suhteen luo huoltovarmuutta ja turvallisuutta. Kaikilla energiantuotantomuodoilla on hyvät ja huonot puolensa, ja vaikutuksetonta energiantuotantoa ei ole olemassakaan – mutta ilmaankaan emme pärjää. Energiasektori myös muuttuu kovaa vauhtia, mikä on välttämätöntä paitsi omavaraisuuden myös mitä suurimmissa määrin ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ja luontokadon vähentämiseksi.

”Energiamurros on käynnissä kovaa vauhtia – ja niin pitää ollakin. Suomella on kaikki edellytykset olla edelläkävijä ja hyötyä suuresti siitä, että energiasektori muuttuu. Meillä on paljon osaamista, jota voimme hyödyntää itse ja se on myös meidän vientivalttimme”, sanoo Heidi Paalatie, Suomen uusiutuvien operatiivinen johtaja. ”Muutos on myös täysin välttämätöntä, sillä riippuvuus muista maista energian suhteen, ilmastonmuutos ja luontokadon kiihtyminen ovat seurauksiltaan ennakoimattomia ja hallitsemattomia”, Paalatie jatkaa.

Energiasektorin murros tuo kuitenkin muutoksia, jotka voivat herättää epäoikeudenmukaisuuden kokemuksia, ristiriitoja ja repivääkin ilmapiiriä. ”Meidän on yhdessä etsittävä maaperää, jossa voimme käydä rakentavaa keskustelua energiahankkeista. Polarisoitunut keskustelu on yleisemminkin tämän ajan viheliäinen ilmiö ja uskomme, että luomalla pohjaa paremmalle vuorovaikutukselle, voimme tukea yhteiskunnallista keskustelua laajemminkin”, sanoo Jari Kostama, Energiateollisuuden energiatuotannosta vastaava johtaja. ”Esimerkiksi tuulivoiman ja aurinkovoiman yleinen hyväksyttävyys on Energiateollisuuden vuotuisten energia-asenneselvityksen mukaan korkealla tasolla, mutta on selvää, että paikallisella tasolla hankkeiden hyväksyttävyys ja osallisten keskinäinen luottamus pitää ansaita aina erikseen”, Kostama lisää.

Vuorovaikutuksen ja sosiaalisen hyväksyttävyyden saralla on tapahtunut viime aikoina paljon. Useampi taho on järjestänyt aiheeseen liittyvää koulutusta ja tuottanut vuorovaikutusta tukevaa materiaalia. ”On ilahduttavaa, että tämä tärkeä asia on saanut viime aikoina paljon ansaitsemaansa huomiota. Olemme jo tehdyn työn lisäksi nyt päättäneet Energiateollisuus ry:n kanssa tiivistää hyvää yhteistyötämme ja selvittää yhdessä, miten vuorovaikutusta ja osallistamista sekä oikeudenmukaisuuden kokemuksia etenkin paikallisella tasolla voidaan vahvistaa”, Paalatie sanoo. ”Tavoitteena on edistää Suomen puhdasta siirtymää ja talouskasvua sosiaalisesti kestävällä tavalla. Pidämme tärkeänä, että paikallisten asukkaiden ääni kuuluu puhtaan energian hankkeissa.”


”Suomalaisen järjestelmän ehdoton vahvuus on, että kunnilla on päätösvalta oman alueensa käyttöön ja merkittävistä hankkeista päätetään lähidemokratian prosessissa, alueiden tarkkaan tuntemukseen nojaten. Paikallisesti tunnistetaan parhaat maankäyttömuotojen yhteensovittamisen tavat”, Kostama kommentoi.

Yritysvastuun vaatimukset kasvavat – pysyykö tuulivoima-ala mukana?

Käynnissä on ennennäkemättömän kiivas siirtymä uusiutuvaan energiaan. Tuulivoima on tässä keskeinen tekijä. Tuulivoimayhtiöiden kannattaa ottaa huomioon yritysvastuun kiristyvät vaatimukset, joita nyt satelee sekä lainsäätäjien että sijoittajien suunnalta.

Vastuullisuustoimilta kaivataan vaikuttavuutta

Siinä missä aiemmin vastuullisuus on nähty viestintänä ja lakien noudattamisena, odotetaan yrityksiltä nyt yksityiskohtaista vastuullisuustekojensa mittaamista ja raportoimista. Tiedepohjaiset ilmastotavoitteet ovat isoille yrityksille arkipäivää, ja vaatimukset mitattavuudesta ja tiedeperustasta laajenevat myös muille vastuullisuuden sektoreille ja yhä pienemmille yrityksille. Uusi EU:n yritysvastuuraportointilainsäädäntö tuo yritysten raportointiin valtavasti lisää velvoitteita. Samalla Green Claims -direktiivi puuttuu yritysten katteettomiin viherväittämiin.

Ekologinen ja sosiaalinen kestävyys on huomispäivän taloudellista kestävyyttä

Viisaat yritykset ymmärtävät, että toiminnan aitoon ekologiseen ja sosiaaliseen kestävyyteen panostaminen vahvistaa liiketoiminnan taloudellista kestävyyttä pitkällä aikavälillä. Toimintaympäristöstä nousevat riskit tulee tunnistaa, jotta niihin voidaan varautua, ja toisaalta se, joka tunnistaa uudet mahdollisuudet ajoissa, voi saada kilpailuetua. Tarve luopua fossiilisista energianlähteistä on tuulivoima-alalle ilmeinen mahdollisuus, mutta mikäli vastuullisuuteen liittyviä riskejä ei tunnisteta, saattaa kilpailuetu jäädä saamatta.

Tuulivoima on hyvä ilmastolle – entä paikalliselle luonnolle ja ihmisille?

Tuulivoima-alan ei juuri tarvitse kantaa huolta toimintansa ilmastovaikutuksista, mutta luonnon monimuotoisuuteen kohdistuviin uhkiin sen olisi syytä kiinnittää enemmän huomiota. Ilmastotoimista tutun hierarkia-ajattelun mukaisesti kielteiset vaikutukset tulisi ensisijaisesti pyrkiä välttämään, toissijaisesti minimoimaan ja vasta viimeiseksi kompensoida haitat muualla. Mikäli ekologiseen kompensaatioon päädytään, tulee se tehdä tieteeseen perustuvan ohjeistuksen mukaisesti. Tärkeintä olisi välttää luontohaitat jo tuulivoiman sijoittumista suunniteltaessa.

Toinen ilmeinen lisähuomiota kaipaava teema on tuulivoiman sosiaalinen kestävyys, ja erityisesti sen linkitys alkuperäiskansaoikeuksiin. Nykylinjausten, joita on tehty saamelaisten kotiseutualueen luonnonvarasuunnitelmassa, Pohjos-Lapin maakuntakaavassa ja kuntien päätöksissä, mukaan saamelaisten kotiseutualueella Suomessa ei edistetä tuulivoiman rakentamista. Tästä huolimatta tuulivoimaan liittyviä selvityksiä on käynnissä Saamenmaalla, muun muassa Lapin liiton toimesta. Luottamuksen rakentamiseksi tuulivoimatoimijoiden, viranomaisten ja saamelaisten tulisi käydä jatkuvaa vuoropuhelua ja olla päätöksissä pitkäjänteisiä. Norjan Fosenin esimerkki, jossa yli 150 saamelaisten maille jo rakennettua tuuliturbiinia todettiin Norjan korkeimmassa oikeudessa laittomaksi paikallisten saamelaisten poronhoitajien vietyä asian oikeuteen, ei saa toistua Suomessa. Oikea-aikaisella osallistamisella olisi vältetty kallis virheinvestointi, joka on aiheuttanut myös raskasta mainehaittaa alalle. Vastuullisuuden uudet viitekehykset tulee nähdä mahdollisuutena. Ne antavat oikeutetun kilpailuedun niille yrityksille, jotka investoivat vaikuttaviin ja todennettuihin vastuullisuustekoihin.

Kirjoittaja on yritysvastuun konsultti luonto ja sosiaalisen vastuun teemoissa sekä Suomen saamelaiskäräjien jäsen 2024-2027.