Suomella on hyvä yhteinen tahtotila. Tiedetään, että uusiutuvaa sähköntuotantoa tarvitaan lisää ja mielellään kohtuullisen rivakalla vauhdilla vastaamaan orastavaa kysyntää. Lisäksi tiedetään, että yhtälön ratkaiseminen ei saisi maksaa juuri mitään valtion kirstun ollessa tyhjä. Aurinkovoima voisi osaltaan vastata tähän tarpeeseen tehokkaasti: aurinkovoima on edullisimpia tapoja lisätä sähköntuotantoa, hankkeita on suunnitteilla ympäri maan ja tietämys, osaaminen sekä teknologiat kehittyvät vauhdilla. Kuluvan kevään kirkkaina päivinä on ollut mielenkiintoista seurata, kuinka aurinkosähkö ottaa alati näkyvämpää roolia osana Suomen sähköntuotantoa. Energiamurros etenee.
Tässä valossa on huolestuttavaa, että eduskuntaan hiljattain edennyt alueidenkäyttölain hallituksen esitys näyttää kulkevan vastakkaiseen suuntaan kuin pääministeri Orpon hallitusohjelma.
Hallitusohjelmassa uusiutuvan aurinkovoimaloiden rakentamista halutaan ohjata erityisesti joutomaille ja entisille turvetuotantoalueille. Tavoite on järkevä. Ketteränä sähköntuotantomuotona aurinkovoima taipuu monenlaisiin ympäristöihin – myös alueille, joiden muut maankäytölliset mahdollisuudet ovat rajalliset.
Valitettavasti hyvä hallitusohjelmatavoite on jäänyt huomiotta alueidenkäyttölain reunaehtojen muotoilussa. Hallituksen esittämä uusi ja perusteeton 50 hehtaarin kaavoitusraja käytännössä vaikeuttaisi juuri hallitusohjelman peräänkuuluttamille alueille rakentamista – joutomaille ja entisille turvetuotantoalueille rakentaminen kun on lähtökohtaisesti kalliimpaa. Suunnitteilla oleville aurinkovoimahankkeille kaavoitusvelvoite tarkoittaa kasvavia kustannuksia, pidempiä valmisteluaikoja ja enemmän epävarmuutta. Suurten aurinkovoimaloiden edistäminen hidastuu, riskit kasvavat ja osa investoinneista jää toteutumatta. Ristiriita suhteessa hallitusohjelman tavoitteisiin on ilmeinen.
Kyse ei ole pienestä asiasta. Aurinkovoimahankkeet tuovat kunnille investointeja, verotuloja ja työpaikkoja. Ne vahvistavat alueellista elinvoimaa ja lisäävät kotimaisen sähkön tarjontaa. Lisäksi aurinkovoima tukee erityisesti kasvavaa tuulivoimatuotantoa: öisin ja talvisin tuulee keskimäärin eniten, kun taas aurinkosähköä saadaan parhaiten kevättalvelta pitkälle syksyyn.
Huomion arvoista on myös se, että teollisen mittaluokan aurinkovoima-ala on Suomessa todella uusi. Iäkkäimmätkään kotimaiset aurinkovoimalat eivät ole vielä edes esikouluiässä, ja ensimmäinen yli 100 MW:n aurinkovoimala valmistui vasta viime vuonna.
Kaavarajan lisäksi alueidenkäyttölain esityksessä ongelmallinen on myös metsiä koskeva kirjaus, jonka mukaan “aurinkovoimalan pinta-alasta ei osoiteta merkittävää määrää metsämaalle”. Lakiesitys tai sen perustelut jättävät kuitenkin määrittelemättä, kuinka suurta pinta-alaa tarkoitetaan ”merkittävällä määrällä”. Epäselvä sääntely tulee toteutuessaan johtamaan siihen, että lopullinen linjaus ja lain tulkinta ratkaistaan hallinto-oikeudessa. Se taas tarkoittaa vuosien epävarmuutta hankkeille ja investoinneille.
Kyse on yritysten oikeusturvasta. Toiminnanharjoittajat ansaitsevat selkeän näkymän siihen, onko hanke lain mukainen vai ei. Investointeja ei synny ympäristössä, jossa pelisäännöt selviävät vasta oikeusprosessien kautta.
Aurinkovoima-ala on Suomessa vielä nuori. Sääntelyn reunaehtojen määrittäminen on aiheellista, mutta vaatii erityistä tarkkuutta. Nyt ratkaistaan, rakennetaanko Suomeen vahva kotimainen aurinkovoimamarkkina vai tehdäänkö investoinneista tarpeettoman vaikeita.
Kotimainen puhdas sähköntuotanto tuo työtä, investointeja ja kasvua koko Suomeen. Lainsäädännön tehtävä on luoda ennakoitavat, selkeät ja alan kasvun mahdollistavat reunaehdot toiminnalle.