Uusiutuvan energian hankkeet eivät etene ilman toimivaa logistiikkaa. Aurinkopaneelien ja akkujärjestelmien kuljetukset edellyttävät tarkkaa suunnittelua, aikataulutusta, turvallisuusosaamista ja jatkuvaa seurantaa, jotta komponentit saapuvat oikeaan aikaan ja paikkaan asennuksia varten. Niiden kuljetusten vaatimukset poikkeavat myös toisistaan merkittävästi.

Energiasiirtymä näkyy Suomessa ja muualla Euroopassa kasvavana määränä muun muassa aurinko- ja akkuhankkeita. Kun investointipäätökset on tehty, siirtyy huomio nopeasti konkreettiseen toteutukseen ja toimitusketjuihin – ja tällöin logistiikan rooli korostuu.

”Aurinkopaneelien, akkujärjestelmien ja muiden energiakomponenttien kuljetukset vaativat huolellista ennakkosuunnittelua, oikeanlaista kalustoa sekä tarkkaa riskienhallintaa”, avaa NTC Transportin myynti- ja projektipäällikkö Ville Vartiainen.

Noin 70 vuotta logistiikka-alalla toiminut NTC Transport on suomalainen perheyritys, joka on erikoistunut projektikuljetuksissa erityisesti uusiutuvan energian hankkeisiin, kuten aurinkopaneelien ja akkujärjestelmien kuljetukseen.

Aurinkopaneelien ja akkujen vaatimukset kuljetukselle

Aurinkopaneelien ja akkujärjestelmien kuljetusten vaatimukset poikkeavat toisistaan merkittävästi. Kuljetuksessa aurinkopaneelit luokitellaan niin kutsutuksi normaaliksi rahdiksi, eli perinteiseksi tavarantoimitukseksi, joten niiden kuljetus ei vaadi erikoistoimenpiteitä.

”Aurinkopaneelit edellyttävät kuitenkin huolellista pakkausta sekä suojaa tärinältä ja kosteudelta, sillä niiden kuljetuksen suurimpia haasteita ovat paneelien rikkoutuminen sekä tilankäyttö. Nämä pyritään ratkaisemaan huolellisella lastaussuunnittelulla sekä oikeilla pakkausratkaisuilla”, Vartiainen avaa.

Laskennallisesti aurinkopaneeleita mahtuu yhteen 40 jalan merikonttiin noin 0,5 megawatin (MW) edestä.

Akkujärjestelmissä akku on usein rakennettu ison kontin sisälle, jolloin järjestelmää on helppo kuljettaa. Akkukontteihin liittyy kuitenkin tulipalo- ja räjähdysriski, jonka vuoksi se katsotaan vaarallisen aineen kuljetukseksi. Riskiä hallitaan noudattamalla kansainvälisiä kuljetusmääräyksiä, käyttämällä asianmukaisia ja sertifioituja pakkauksia, seuraamalla lämpötilaa, varmistamalla riittävä ilmanvaihto sekä rajoittamalla kuljetettavien akkujen määrää.

” Lisäksi akkukontit ovat erittäin painavia, mikä asettaa erityisvaatimuksia kalustolle, reittisuunnittelulle ja mahdollisille erikoiskuljetusjärjestelyille. Nämä tekijät vaikuttavat merkittävästi kuljetusmuotoihin, kustannuksiin ja aikatauluihin.”

Toimiva kuljetusketju on keskeinen osa uusiutuvan energian hanketta

Monet aurinkopaneeli- ja akkuhankkeet alkavat tuotannosta Aasiassa, usein Kiinassa. Tyypillisesti rahdin vastuu Suomeen saakka on lähettäjällä ja vastuu siirtyy vastaanottajalle tavaran saavuttua Suomen satamaan. Tästä eteenpäin korostuvat kotimaan kuljetusjärjestelyt ja työmaatoimitusten koordinointi.

Projektitoimituksissa aikataulutus on kriittistä. Työmailla asennukset etenevät usein vaiheittain ja komponenttien on saavuttava oikeaan aikaan, jotta vältytään viivästyksiltä ja ylimääräisiltä varastointikustannuksilta. Paneelit voidaan toimittaa suoraan konteissa työmaalle purettaviksi tai vaihtoehtoisesti purkaa satamassa ja kuljettaa työmaalle projektin tarpeiden mukaisesti.

”Logistiikan näkökulmasta uusiutuvan energian projektit ovat yhdistelmä tarkkaa ennakkosuunnittelua, turvallisuusosaamista ja aikatauluhallintaa. Toimiva kuljetusketju ei ole pelkkä taustatoiminto, vaan keskeinen osa uusiutuvan energian hankkeiden onnistunutta toteutusta”, Vartiainen avaa.